Akita
Akitoja GNG-mangassa ovat: Shiro, Riki, Gin, Fuji, Don, Aka
Yleistä:
Akita on Japanin alkuperäisistä pystykorvaroduista suurin ja Japanissa kehitetyistä roduista toiseksi suurin. Rodun alkuaikoina akitoista käytettiin myös muun muassa nimityksiä ”odate inu” ja ”kazuno inu”; etuosa tarkoittaa rodun syntypaikka ja inu koiraa. Ajan myötä kaikkien koirien nimeksi asettui ”akita inu”. Akitoja kasvatettiin alunperin metsästys- ja vartiokoiriksi, mutta myöhemmin niitä käytettiin myös taistelukoirina. Parempien taistelukoiraominaisuuksien vuoksi akitoja risteytettiin paljon muiden isompien rotujen kanssa, minkä seurauksena rotu alkoi käydä harvinaiseksi ja sen ominaispiirteet alkoivat kadota. Vuonna 1931 rotu julistettiin kansallisaarteeksi ja sen säilyttämiseksi alettiin tehdä erityistoimenpiteitä.
Nykyisin Japanissa on vakaa akita-kanta ja sitä kasvatetaan myös ulkomailla, erityisesti Saksassa, Italiassa ja Ranskassa. Akitasta on kolme värimuunnosta: punainen (Riki, Fuji), valkea (Shiro) ja brindle eli tiikeriraitainen/torage (jota Hopeanuolessa edustaa Gin). Nykyiset akitat ovat seurakoiria ja niitä käytetään metsästykseen äärettömän harvoin. Kokoisekseen koiraksi akita on yllättävän ketterä ja nopea.