Tiedotuksia

Byakuren no Fang -manga käännetään suomeksi!

Orion-mangan sekä erikoisjulkaisujen ilmestymispäivät näet täältä.

Kaikki PurePlasticin Ginga-pehmot ovat ilmestyneet!

Keskustelua GDW:n jatko-osasta, Orionista.

Kenestä Oun seuraava johtaja?

Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Windy » 27.02.2011 18:38

Kenestä tulee Weedin jälkeen Oun ylipäällikkö? Valitseeko Weed johtajaksi jonkun omista pennuistaan?

Ensimmäisenä oletuksena näkisin, että Orion olisi seuraava johtaja. Onhan sarja kuitenkin hänen nimellään ja Orion on eniten sarjassa esillä. Orion vaikuttaa muutenkin pennuista itsevarmimmalta ja vahvimmalta.

Toisaalta Weed ei välttämättä halua Orionia seuraavaksi johtajaksi töykeän ja ärhäkän luonteen vuoksi. Tämän takia Weed saattaisi valita seuraajakseen Siriuksen. Siriuksen luonne saattaisi olla enemmän Weedin mieleen. Onhan Sirius kuitenkin hyvätapainen ja rauhallinen, niin kuin Weed. Jos Weed haluaisi itsensä kaltaisen seuraajan? Jos näin on, niin seuraava johtaja saattaisi olla Sirius.
Tosin Orionin luonne saattaa muuttua, kun hän kasvaa.

Rigel on aika samantapainen kuin Orion, mutta en silti näe, että Rigelistä tulisi seuraava johtaja. Rigel on vähän kuin yksi veli siellä muiden joukossa. Jos Rigelin rooli tarinassa suurenisi, niin sitten voisi nähdä paremmin, olisko tuosta johtajaksi.

Bellatrixistä on lähes mahdotonta tehdä johtajaa. Suurin syy tietenkin siihen on se, että Bella on narttu. Toisena syynä näkisin sen, että Bella on luonteeltaan ja voimiltaan hyvin heikko.

Tai entä jos laumalle tulisi useampi johtaja? Mutsun kenraalitkin johtivat joukkoa yhdessä. Jos Orionista, Siriuksesta ja Rigelistä tulisi kaikista johtajia? Esimerkiksi yksi (tässä tapauksessa Orion) voisi olla arvosasteikolla ylimpänä. Olisiko tällainen vaihtoehto mahdollinen?
Avatar
Windy
Ryhmänjohtaja
Ryhmänjohtaja
 
Viestit: 1448
Liittynyt: 13.02.2011 20:29
Paikkakunta: Jyväskylä
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 8

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Uru » 14.03.2011 21:25

Itse en ole vielä varma, miten Orionissa päätetään lauman johtajista. Weedissä vaihdos oli melko luonteva, sillä Gin oli kuitenkin jo yli 10-vuotias ja johtanut laumojaan pitkän aikaa. Weed taas on vasta aloittanut johtajana ja se ei ole vielä kuin 1-2-vuotias Orionin syntyessä. Vaikka oletettaisiinkin, että Orionin juoni kestäisi useita vuosia, ei Weed kuitenkaan ehdi vanheta tarinan aikana "riittävästi". En myöskään usko, että Takahashi antaisi Weedin kuolla tarinassa, koska se oli kuitenkin edellisen tarinan päähenkilö ja sankari.

Olettaisin siis, että Weed itse jatkaa lauman johtajana.

Jos taas pennuista ryhdyttäisiin johtajaa valitsemaan, niin uskoisin, että loppupäätöksenä olisi Mutsun valtiaiden tavoin useamman johtajan lauma. Orion on varsinainen rämäpää, että en usko, että siitä lauman johtajaa kovin helpolla tulisi ja Sirius taas on tavallaan vähän liian rauhallinen johtajaksi. Nämä kaksi veljestä voisivat melko varmasti olla lauman pääjohtajina samalla, kun Rigel ja Bella olisivat syrjemmässä. Itse toivoisin, että Bellakin saisi luonnetta tarinan aikana, mutta hieman turhalta se toive vaikuttaa...
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat täältä.
Avatar
Uru
Pomo
Pomo
 
Viestit: 5890
Liittynyt: 13.12.2010 21:46
Paikkakunta: Kuopio
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Windy » 25.03.2011 23:37

Juuh, en itsekkään usko että Takahashi raaskisi Weediä tappaa, varsinkin kun Yukimura kuoli, eikä Joenkaan kohtalosta tiedetä. Takahashi ei muutenkaan ehkä haluaisi tappaa kaikkia Ginin pentuja. Muutenkin vaikea kuvitellakaan että Takahashi tappaisi pitkäaikaisen sankarin, jonka oma manga-sarja keski kymmenen vuotta.

Saataisiinkohan Orionissa tämä "pennusta johtaja"-homma loppuun? Gin ja Weed siirtyivät molemmat johtoon aika nuorina. Korkeintaan vuoden ikäisenä, mutta paljon vastuuta oli molemmilla jo nuorempanakin. Haluaisikohan Weed antaa pentujensa kasvaa ensin aikuiseksi, eli elää lapsuutensa rauhassa ilman suurempaa johtajuutta.

Useammasta johtajasta minulla nousi varsinainen ongelma mieleen. Orion ja Sirius ovat kumpikin aika erilaisia, joten riidoilta tuskin vältyttäisiin. Varsinkin jos nuo kaksi laitetaan tekemään jokin tärkeä päätös, niin riidan syntymiseen menisi tuskin kauaa. Muutenkin jos Orion on sitä tyyppiä joka tappaa vihollisen, mutta Sirius jättäisi sen eloon. Juuri tuollaisten riitojen välttämiseksi Weedin kannattaisi odottaa pentujen aikuistumista, jotta nuo mahdolliset riidat vähenesivät. Tai sitten päättää pennuista yksi, joka on arvoasteikolla ylimpänä ja tekee päätökset.

Bellastakin saisi hyvän johtajan jos tuo luonne olisi parempi. Tai upseerin, kenraalin tms. Haluaisin Bellasta kuitenkin sellaisen nartun, jolla olisi muutakin tehtävää kun valittaa, itkeä ja paeta mahdollista vihollista. Tällöin Bella voisi nousta jo lempihahmojen joukkoon, kun tuo turkin väri on aika hieno. x)
Avatar
Windy
Ryhmänjohtaja
Ryhmänjohtaja
 
Viestit: 1448
Liittynyt: 13.02.2011 20:29
Paikkakunta: Jyväskylä
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 8

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Kiatsu » 12.06.2011 01:24

Kenestä tulee Weedin jälkeen Oun ylipäällikkö? Valitseeko Weed johtajaksi jonkun omista pennuistaan?


Weed on kuitenkin vielä nuori, että uskoisin hänen olevan johtamassa pitkään kuten isänsäkkin. Eli tässä vaiheessa olisi vielä aikaista Orionin asettumiselle johtoon. Mutta sitten, kun Weed mahdollisesti astuu pois näistö johto asioista arvelen sen olevan Orion. Orion eroittuu niin paljon muista sisaruksistaan, joten tuntuu loogisimmalta, että hän se johtaja olisi. Rigel tuntuu olevan kuitenkin näistä muista sisaruksista se mahdollinen kilpailija Orionille 9. osan perusteella. ^^
Ginga fan since 2002, vegan since 2017.
Avatar
Kiatsu
Ryhmänjohtaja
Ryhmänjohtaja
 
Viestit: 2988
Liittynyt: 11.02.2011 21:12
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 22

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja SekaRotuinen » 08.08.2011 03:44

Minusta olisi mukavaa vaihtelua että kukaan pennuista ei asettuisi johtoon vaan ihan joku muu, sillä tähän mennessä tapahtuneen valossa sanoisin että kukaan heistä ei ole hyvä johtaja.
Today I will once again see someone somewhere shed tears, And again it’s my destiny to return nothing but a cold smile.
Avatar
SekaRotuinen
Ōun sotilas
Ōun sotilas
 
Viestit: 348
Liittynyt: 27.07.2011 12:21
Sukupuoli: Mies/poika
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Mizkurr » 10.11.2011 17:06

Uru kirjoitti:Olettaisin siis, että Weed itse jatkaa lauman johtajana.


Itse olen samaa mieltä asiasta. Weed on jokatapauksessa vielä nuori, ja en usko sen kuolevan pois vielä pitkiin aikoihin, jos edes ollenkaan. Vaikkei tämä aiheeseen kunnolla kuulukaan, minua ihmetyttää kyllä kovasti kun hopeanuoli jaksaa vieläkin olla mukana Orionissakin, onhan tuo jo lähes seitsemäntoista vuotta vanha.. Mutta legendaarinen hahmohan Gin onkin, joten en epäile silti yhtään Takahashin päätöstä. :roll:
Avatar
Mizkurr
Pentu
Pentu
 
Viestit: 42
Liittynyt: 08.11.2011 16:12
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Deawley » 15.11.2011 14:20

Jos mangan nimi on Orion niin minusta se myös viittaa siihen, että Orionista tulisi johtaja. Toivoisin kuitenkin Rigelistä johtajaa, vaikka onkin aika paha suustaan ja pieni rooli. Taino - jos ei kuitenkaan Rigeliä johtajaksi, haluaisin kuitenkin, että Rigel oppisi Battogan! Bellasta en toivoisi johtajaa. Jotenkin Bella vaikuttaaliian heikolta ja herkältä. Jos kyseessä olisi joku Lydian, tai Ryoun tyylinen naaraskoira, toivoisin ehkä Bellasta johtajaa. Sirius taas... en halua taas hopeanharmaata brindleä johtajaksi.
Kuva

Kiitos riyunnielle Ak:sta♥

YouTube [Jonnajanina]YouTube [Deawley]
Avatar
Deawley
Karhukoira
Karhukoira
 
Viestit: 833
Liittynyt: 20.10.2011 12:53
Paikkakunta: Saarijärvi/Kuopio
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 2

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Aksu » 02.01.2012 14:48

Itse toivoisin Takahashilta tätä Mutsun valtiaat-asetelma. Tämä voisi olla ihan mahdollinen, sillä en näe ketään pennuista kunnollisena johtajana. Tosin vastaan iskee tällä hetkellä Weedin ikä, vaikka voisihan olla mahdollista, että Takahashi tekisi Orionistakin samanlaisen massiivisarjan, kuin WEED:istäkin. En itse ainakaan näe vielä mitään selkeää huippukohtaa juonessa johon sarja voisi päättyä. Mutta jos sarjasta tulisi massiivisarja, voisi olla mahdollista, että nämä vanhat kunnon GNG-hahmot olisivat sarjan lopussa jo toinen jalka haudassa...

Itse ainakin kannattaisin sitä, että kaikki neljä nousisivat johtoon jossain sopivassa tilanteessa, esim. jossakin ratkaisutaistelussa. Tämä voisi olla toimivakin vaihtoehto, sillä tästä nelikosta Orion ja Rigel ovat hieman riehakkaampia ja Sirius ja Bellatrix rauhallisempia. Tässä johtoryhmässä olisi siis toisiensa tasapainottajia, vaikka erimielisyydet voisivat johtaa nelikon toisisaan vastaan.

Voisihan siinä käydä niinkin, että Takahashi tapattaisi tästä nelikosta kolme tai kaksi hahmoa jossakin lopputaistelussa jolloin jäljellejäänyt/jääneet alkaisi jostain kumman syystä hallitsijaksi.

Tähänkin spekulointiin on monta vaihtoehtoa.
Kuva
Madness is like gravity. All it needs is a little push.
Avatar
Aksu
Metsästyskoira
Metsästyskoira
 
Viestit: 121
Liittynyt: 17.12.2011 18:36
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 7

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja nyera » 04.01.2012 22:07

Itse olen vahvasti sitä mieltä että orionista tulisi seuraava ylipäälikö sillä on hanse sentään tarinan päähenkilö, mutta olisi se myös ihan hyvä jos kaikista neljästä tulisi johtajia niinkuin Mutsun keraalien tyyliin. :D
Avatar
nyera
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 88
Liittynyt: 28.08.2011 08:02
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Kenestä Oun seuraava johtaja?

ViestiKirjoittaja Fantasos » 04.01.2012 23:19

.
Viimeksi muokannut Fantasos päivämäärä 26.01.2021 17:03, muokattu yhteensä 1 kerran
Fantasos
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 73
Liittynyt: 09.12.2011 17:45
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0
Seuraava

Paluu Ginga Densetsu WEED: Orion

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa