Ginga-fandomin hiljeneminen

[ZFG]

ZFG: Tuo on puhetta henkilöltä, joka ei ole koskaan ollut ylläpitohommissa missään foorumilla tai Facebookissa ryhmässä, joka on oikeasti aktiivinen ja viestejä tulee jopa satoja päivässä. (Ei siis millään pahalla, koen tuon asenteen vain koomiseksi.)

Huomaatko, että vastasit heti kuittailulla ( ja "ei millään pahalla")?

Ja väärin, olen ylläpitohommissa Suomen aktiivisimmalla retropelifoorumilla, johon tulee satoja viestejä päivässä. Luen foorumin jokaisen viestin läpi, ja käyttäjille kuittailun sijaan vastaan kysymyksiin usein linkillä, joka ohjaa käyttäjän oikeaan ketjuun tai jopa yksittäiseen viestiin, josta kysytty asia selviää.

Foorumi kukoistaa ja voi hyvin, käyttäjät viettävät mökki- ja risteilyviikonloppuja miittien merkeissä ja foorumilta saa aina vastauksen, jos joku vain siihen osaa vastata.

Foorumin sääntöinä on lähinnä "käytä maalaisjärkeä".

Mitä koomista tässä on?

[Uru]

Minä taas huomaan, että ystävällisestä asenteestasi huolimatta rajasit heti kommentistasi pois nuo mainitsemani erilaiset kokemukset ja ongelmatilanteet, mitä foorumeilla tulee vastaan ja vastasit ihan yhtälailla kettuillen.

Tämän takia foorumeilla on hankalaa, vaikka tällainen marmattelu menee nyt ohi aiheen.

[Raezla]

Näin alkuun sanon, että olen todella iloinen näistä monista pitkistä vastauksista, joita porukka on kirjoittanut tähän ketjuun. Ilahduin myös todella, miten monta muuta viestiä Hopeanuoli-osioon on tullut viime käyntini jälkeen. Ehkei peli fandomimme aktivoitumisesta ole vielä täysin kuollut!

Itse olen tehnyt sellaisen havainnon, että erityisesti Facebookissa jylläävä sääntönatseilu on siirtynyt vahvasti foorumien puolelle. Ylläpitäjä- tai moderaattori-statuksen myötä monella nousee nesteet päähän ja sitä pilkkua aletaan jynssäämään oikein olan takaa.

Sinun olisi pitänyt nähdä vanha Hopeanuoli.comin foorumi! Siellä oli tiukkaakin tiukemmat natsisäännöt mm. oikeinkirjoituksen suhteen (etenkin K13-foorumissa) ja itse koen Kaksoissolan todella rentona paikkana tähän vanhaan foorumiin verrattuna. Tunnustan kyllä joskus mm. Facebook-ryhmissä kaipaavani K13-forkan sääntöjä, kun ihmiset kirjoittavat välistä niin epämääräistä tekstiä, ettei siitä ota mitään selvää.. Arvostan kuitenkin rentoutta enemmän ja jätän liian epäselvät viestit vaan lukematta, omapa on häpeänsä, jos ei edes yritä kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä ja viesti ignoteerataan sen johdosta.

Sikäli tunnistan tuon ilmiön ja itselläni meni tässä hiljattain aikalailla into erääseen toiseen, ei-Ginga-aiheiseen, foorumiin, jossa tuntui, että jokaisesta sinne aloitetusta ketjusta tuli aina ylläpidon huomautus, vaikka miten käytti hakutoimintoa ja varmisteli säännöistä, että on oikeanlainen ketju oikeassa paikassa. Nyt ei tee mieli enää kirjoittaa sinne yhtään mitään tai käydä koko foorumilla.

Veikkaan kuitenkin, että käytäntö on siirtynyt foorumeilta Facebookiin, koska foorumit sääntönatseiluineen ovat paljon vanhempaa perua kuin koko Facebook.

Ymmärrän hyvin Urua tuossa, ettei haluaisi vanhasta mukavasta foorumista luopua. Ja onhan meitä vanhempia, kolmenkympin kieppeillä olevia faneja, jotka pitävät perinteisistä foorumikeskusteluista Facebookia enemmän ja mukavaa, että meillekin on joku paikka. Kaksoissola ei muuten ole ainoa yhä pystyssä oleva suomenkielinen Ginga-foorumi. Ellei pelkästään jäsenille suunnattua Hopeanuoli-faniyhdistyksen foorumia voida tällaiseksi laskea, niin sitten löytyy vielä hiljaiseloa viettelevä Hopeinen Foorumi, jossa en tosin itsekään muista käydä läheskään niin usein kuin täällä.

--

Keskustelussa tuli hyvä pointti tuossa, että sarjaan on huono hypätä kesken matkan. Varmasti uusi Ginga-anime, Takahashin suomivierailu tai Ginga-videopeli tekisi tehtävänsä. Eräs keino voisi myös olla myydä näkyvämmin Hopeanuoli- ja Weed-mangan ensimmäisiä osia conien lisäksi muissa tapahtumissa, jolloin uusien fanien olisi helppo hypätä sarjan kelkkaan. Hopeanuoli-yhdistyksellähän on myös tätä ajatusta myötäillen perustettu Ginga-kirjasto, joka kiertää eri coneissa ja jonne voi istahtaa lukemaan Hopeanuoli-mangaa ja tutustua sitä kautta sarjaan. En tiedä, pitäisikö yhdistyksen sitten tempaista, ja mennä vaikkapa myymään sarjan ykkösosia jonnekin marketin aulaan, josta potentiaaliset Ginga-fanit voisivat sitten löytää sarjan.

Yksi kiinnostava kysymys myös on, minkä ikäisiä faneja fandom tarvitsee fanitoiminnasta passivoituneiden tilalle. Nuoria, totta kai, mutta minusta ei ole ollenkaan paha asia, jos esim. 20 - 30 -vuotiaat joskus lapsena/nuorena Gingasta diggailleet löytävät sarjan uudelleen esimerkiksi juurikin mangan muodossa.

Myös muunlaisia projekteja olisi hyvä kehittää, jos fandom halutaan pitää hengissä. Esimerkiksi Hopeanuoli-pelin kehittämiseen löytyy käsittääkseni fanikunnasta tietotaitoa - olen itsekin opiskellut pelien tekoa kuluvana vuotena - ja esimerkiksi Pure Plastic voisi saada Japanin päästä hyväksynnän tällaisen pelin julkaisemiselle.

Toivon myös, että ensi kuussa ilmestyvät Hopeanuoli-faniyhdistyksen fanitaidepohjaiset Ginga-keräilykortit tuovat uutta intoa fanittamiseen. Ainakin niiden ennakkoon herättämä mielenkiinto on ollut suurta, projektiin osallistui yli 20 henkeä ja niitä on tilattu ennakkoon muistaakseni joku 30 - 40 pakkaa.

Hopeanuoli!musikaalia ja Weed - Kaksoissolan Legenda -musikaalia ei olekaan tässä keskustelussa vielä mainittu. Tämäntyyppiset projektit varmasti omalta osaltaan lisäävät innostusta Gingaa kohtaan. (Täytyykin toivoa, että saamme Kuromen kanssa Susimusikaali-projektin vietyä kunnialla loppuun ja se tullaan näkemään ensi vuonna yhdessä tai useammassa conissa.)

Fanitarinat ja fanitaide ovat mielestäni myös eräs oivallinen fanituksen muoto, jotka parhaimmillaan herättävät mielenkiintoa sarjaa kohtaan. Olen itse viime kuukausina herättänyt vanhan Blanken tarina -projektini henkiin ja kehitellyt eritoten sen jatko-osaa, Koga Densetsu Yorua. Tosin on ollut vähän fiilis, etteivät fanitarinatkaan herätä niin hirveästi mielenkiintoa ja innostusta porukassa kuin ennen.. En tiedä, pitäisi varmaan tehdä joku köykäinen animaatiosovitus YouTubeen, josko se innostaisi jengiä. XD

[Kiatsu]

Onhan se tosi hienoa, että edelleen järjestetään coneja ja yhdistyksellä on muuten milloin mitäkin suunnitelmissa. Ensi vuonnakin on tulossa GDW:lle omat keräilykortit, jolloin tällainen toiminta on äärimmäisen tärkeää Ginga-fandomin (aktiivisuuden) ylläpitämiseksi.

Minäkään en millään muotoa haluaisi siirtyä foorumeista muualle. Toki on ollut hienoa nähdä, kuinka Instan puolella nuoret fanit postailevat kuvia esim. uusista Last Warsin osista. Tämän lisäksi tarvitsen itse kuitenkin jotain paljon syvempää keskustelua. Fandomissa tuntuu muutenkin niin kovin yksinäiseltä, kun ihmiset ovat kaikonneet ties minne ja keskustelua ei ole enää samalla tavalla. Myös moniakaan ei enää oikein tunne, kun viestejä ja ajatustenvaihtoa ei tapahdu nimenomaan Ginga-keskustelun puolella. Itseäni kiinnostaa paljon, miten eri naamoilla mielipiteet ovat muuttuneet ja mitä/miten ajatellaan nykyisin. Siksi onkin vähän ikävää, että tätä vieraantumista ja erillekasvamista on tullut. Toki syyt ovat moninaiset.

Itseäni mietityttää, että voisiko esim. Kaksoissolan tai yhdistyksen Facebook-sivuilla mainostaa keskusteluja uusimmista osista ja kannustaa liittymään mukaan? Voisiko jäsenlehtiin jotenkin tuoda foorumikulttuuria tai Kaksoissolan foorumille liittymistä ylipäätänsä..

Entä miten kannustaa foorumille kirjoittamisessa? Vai onko moinen kokonaan mahdotonta ja kuopattava kokonaan..

Mietin sitäkin, että kuinkahan moni mahtaa muistaa edes tunnuksiaan Kaksoissolan foorumille. Onhan tämä ollut jo useita vuosia pystyssä.. Voisiko sähköposteihin lähetellä randomisti jonkun yksittäisen muistutuksen tunnusten ja foorumin olemassaolossa? Vai olisiko se liian painostavaa, eihän henkilöiden ole pakko ryhtyä kuitenkaan mihinkään toimiin.

Hiljattain olen liittynyt yhdistyksen jäseneksi ja hieman kaipailisin samaa porukkaa tännekin keskustelemaan, vaikka heillä on jo muuten tarpeeksi tekemistä. Ymmärrän, jos olen kohtuuton.

[Raezla]

Juu, onhan tässä fandomissa yhä hönkää, kun tätä ja viime vuotta esimerkiksi katsoo. Neljäs Gingacon järjestyy kovaa kyytiä ja sinne on tässä kohtaa yli sata lippua myyty. Hopeanuoli-faniyhdistyksessä on uusimpien liittyjien myötä noin 80 jäsentä (Houndy korjatkoon, jos puhun höpöjä) eli paljon enemmän kuin tätä ketjua 2017 aloitellessani... Tuo keräilykorttiprojekti, mistä Kiatsukin mainitsit, on pyörinyt hyvin ja osallistanut porukkaa laajemmaltikin kuin vain yhdistyksen piiristä. Weed-sarja on tosiaan jo kolmas, sitä ennen tulivat nyt loppuunmyyty GNG ja parhaillaan myynnissä oleva GNG-susiosa -sarjat.

Ylihuomenna on Helsingissä Ginga-miitti. Toivotaan, että sää suosii puistopiknikiä... Joku vajaat 10 henkeä taisi olla tulossa Facebook-tapahtumakutsun perusteella. Ja aika hyvin riitti esimerkiksi Kuopion Nekoconin Ginga Roomissa kesällä porukkaa. Huhtikuussa järjestettiin eläintarinoihin keskittyvä Hopeatähti-tapahtuma ensikertaa ja siellä oli muistaakseni 162 kävijää.

Orion on saatu tämän ketjun alkamisen jälkeen loppuun ja Last Wars on lähtenyt ilmestymään suomeksi.

Huomaan, etten ole itsekään tässä viime aikoina hirveästi Kaksoissolassa käynyt. Toisaalta, oma Ginga-innostukseni on välistä ollut aika pahassa laskusuhdanteessa, kun narttujen aliarvostaminen sarjassa on alkanut ärsyttää enenevissä määrin. Lydia toi tähän piristävää parannusta, mutta... MUTTA...! Ja toisaalta on tullut muita mielenkiinnonkohteita, kuten fantasiahahmoilla roolipelaaminen ja sitten oikean elämän jutut, kuten lapsen saaminen... Silti tässä pyöritellään paria tapahtumaa ja ollaan yhdistyksessä aktiivisesti mukana. XD

[Uru]

Itsellä TLW oli sellainen, joka nosti Ginga-fanituksen pitkästä aikaa tappiin. Se oli oikeastaan ainoa Takahashin sarja, jota on tullut seurattua niin aktiivisesti - jopa aktiivisemmin kuin Weed-animea. Mutta nyt Noah... Noah'n alkuasetelma on sellainen, että se on jo alusta alkaen väsähtäneen välitarinan tyylinen. Lisäksi aivan älyttömän isojen juoniaukkojen sekä hahmojen potentiaalin väheneminen söi itseltäni tosi paljon intoa koko Ginga-hommaan. Ei Noah siis huono ole, mutta siinä on menty rikkomaan ihan perussääntöjä eli annetaan kuolleiden pysyä kuolleina.

[Lapin]

Juuh, sitä voisi ilmaantua takaisin foorumille kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen huudellakseni fandomin hiljenemisestä... Ah tätä ironiaa.

Muut ovatkin nostelleet tässä keskustelussa hyvin noita fandomin hiljenemisen eri syitä esiin: Hopenuolen ja Weedin mangajulkaisujen jälkeen yhteiset innostuksenaiheet ovat vähentyneet (en itsekään ole tarttunut Orioniin tai Last Warsiin, jälkimmäiselle tahdon kyllä antaa mahdollisuuden), foorumikulttuuri korisee kuolemantuskissaan ja fanit siirtyvät herkästi uusien juttujen pariin. Näistä ensimmäinen ja viimeinen ovat osa kaikkien fandomien elinkaarta, eivätkä onneksi ainoastaan suomalaisten Ginga-fanien ongelma. Foorumeiden jääminen muun sosiaalisen median jalkoihin on sekin yhtä lailla osa suurempaa muutosta internetkulttuurissa. Fandomin muuttuminen siitä mitä se joskus on ollut on toki surullista, mikäli muistaa sen varhaisemmat vaiheet, mutta on lohduttavaa ajatella, etteivät Ginga-fanit eivät ole tehneet mitään "väärin". Maailma yksinkertaisesti muuttuu ja fanikunnat sen mukana.

Toisaalta, mikä tässä keskustelussa on jäänyt tähän mennessä puuttumaan on sen tunnistaminen, miten järjettömän elinvoimainen suomalainen Ginga-fandom on. Ainakin omasta perspektiivistäni katsottuna fanikunta on ollut olemassa suunnilleen internetin alkuajoista lähtien: löysin itse Takahashin sarjat internetin kautta vain vuosi-pari leikkaamattoman Hopeanuolen ilmestymisen jälkeen, ja jo tuolloin tuntui, että fandomilla oli takanaan pitkä historia. Minä, vanhaksi parraksi itseni mieltävä fani, ilmestyin kuvioihin ensimmäisten foorumin katoamisen jälkeen enkä koskaan ehtinyt luoda hahmoa Ninja Dog Webiin ennen roolipelin kuolemaa! Ja silti fandom jaksoi porskuttaa - leikkaamattomasta versiosta Weed-animen aikoihin, Weedistä Hopenuoli -mangan suomijulkaisuun ja siitä eteenpäin aina näihin päiviin asti. Fandom on ollut aktiivinen suurimman osan omasta eliniästäni, ja vielä hullumpaa on se, että piireissä pyörii samoja nimiä kuin silloin, kun siihen ensimmäisen kerran tutustuin 2000-luvun alussa. Ainoa toinen fanikunta, jonka olen nähnyt säilyttävän elinvoimansa tällä tavalla, on Taru sormusten herrasta -fandom, joka sentään pyörii maailmanlaajuisesti tunnetun kirjallisuusklassikkosarjan ympärillä - mitä, meillä on, ainoastaan marginaalista suosiota Suomen ulkopuolella nauttiva rakkilauma?

Toki ymmärrän pelon siitä, että vauhdin hidastuminen johtaa lopulta näin pitkän historian omaavan fandomin kuolemaan, mutta jotenkin jaksan uskoa, että Ginga-fanitus ainakin jossain muodossaan tulee sinnittelemään eteenpäin. Oma poissaoloni foorumilta johtui pitkälti siitä, etten enää kokenut Takahashin sarjoja omakseni - "kyllä meikäläinen on nyt liian vanha näille muskelikoirille" sanoi Lapin kun kaikki Ginga-mangansa kirpputorilla möi - mutta ainakin hetkellisen comebackini syynä on sen tajuaminen, että minulla on vieläkin sydämessäni pieni karhukoiran muotoinen aukko. Tällaista jojoilua uskon olevani muillakin, jotka eivät välttämättä edes miellä itseään Ginga-faneiksi suurimman osan ajasta: ainakin omassa kaveripiirissäni on muutama lapsuutensa hopsuilun parissa viettänyt henkilö, joka kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ei sano ei pienelle nostalgianhuuruiselle sarjamaratoonille. On tietty eri asia, lähtevätkö tällaiset kaappitapaukset mukaan mihinkään fanitoimintaan, mutta blogikommentti siellä ja fanitaide täällä on pieni piristysruiske sekin.

Tietty pelkällä nostalgialla ei fandom pötki pitkälle, vaan se tarvitsee tuota muidenkin mainitsemaa uutta verta. Olen samaa mieltä muiden kanssa siinä, että nuorempi polvi varmaankin kokee sosiaalisen median palvelut luontevammaksi alustaksi itselleen kuin foorumit, mutta en halua tehdä sen lisäksi suurempia yleistyksiä siitä, mitä tämä kertoo "nykynuorison" keskustelu-, luku-, kirjoitus- tai mistään muusta taidosta. Näkisin asian pikemminkin niin, että ihmiset suuntautuvat sinne, missä meno on aktiivisinta ja minne he itse löytävät: nuoremmat fanit eivät välttele meidän vanhojen partojen fanisivuja tai foorumeita siksi, koska ovat jotenkin kykenemättömiä ymmärtämään niiden hienoutta, vaan siksi, etteivät joko tiedä niiden olemassaolosta tai luulevat niiden olevan kuolleita. Ainakin itse kirjautuessani sisään foorumille tänä aamuna pistin merkille, että näinkin "kuollutta" foorumia oli lukemassa peräti 15 vierasta - hei uudemmat fanit, tekö siellä? Tulkaa mukaan keskustelemaan, teitä ja teidän uusia ajatuksianne me juuri kaipaamme!

Pitää sivuhuomiona uudesta verestä sanoa se, että lämmittää sydäntä ajatella, miten paljon helpompaa uusien ihmisten on löytää tiensä Gingan pariin. Silloin kun itse lähdin fanijuttuihin mukaan, tein sen takaperoisesti ensin fandomin ja sitten vasta sarjan itsensä kautta, enkä käsittääkseni ole ainoa näin tehnyt. Jostakin syystä ajatus nuoresta henkilöstä, joka sattumalta nappaa käsiinsä jonkin Takahashin mangan käydessään kirjastossa ja jäädessään tarinan lumoihin tekee minut todella onnelliseksi.

Mitä tulee Kaksoissolan olemassaoloon, ymmärrän Urun ristiriitaisia tunteita hyvin, mutta samalla liputan kovasti foorumin pystyssä pitämisen puolesta. Olen itse luopunut viime vuosina lähestulkoon kaikesta sosiaalisen median käytöstä, ja diggailen yleensä asioita omassa yksinäisyydessäni, mutta juuri nyt Ginga-fanimittarini ollessa tapissaan olen todella kiitollinen foorumin olemassaolosta - ainoastaan tämä fandom on tarpeeksi kotoisa, jotta se saa minut haluamaan mukaan keskusteluihin, ja minne minä muuten purkaisin kaiken tämän tunteilun, Twitteriinkö? Foorumeilla vanhat keskustelut säilyvät helposti löydettävinä, ja täällä on mahdollista puhua niin laveasti tai tiiviisti kun vain haluaa - ihan tosi uudet fanit, tänne saa kirjoittaa lyhyestikin! - ja näitä ominaisuuksia uudemmilla alustoilla ei yksinkertaisesti ole. Tämän lisäksi Kaksoissola on mittaamattoman arvokas osa Ginga-fandomin historiaa. Foorumi oli läpi 2010 -luvun hopsuttelun mekka, ja tänne ovat tallentuneet niin Takahashin vierailujen aikaiset keskustelut kuin juhlinnat kunkin uuden sarjan julkaisusta. Se määrä fandomin historiaa, mikä tuhoutuisi foorumin poistamisen myötä, olisi järjetön meneteys, ei ainoastaan faneille vaan myös mahdollisille muille tahoille (uskokaa pois: jollei suomalaisista Ginga-faneista ole vielä kirjoitettu jonkinlaista akateemista tutkimusta, tulee sen päivä väjäämättä vielä joskus eteen). Jos Kaksoissolan ylläpito tulee mahdottomaksi esimerkiksi taloudellisista syistä, olisi oma toiveeni foorumin jonkinlainen arkistointi. Niin paljon 2000-luvun Ginga-historiaa on auttamattomasti kadonnut bittiavaruuden syövereihin, ja fandom on ollut itselleni niin iso osa omaa nuoruuttani, että menetys kirpaisee vieläkin.

[Kepuli]

Edellisen viestin tähän lankaan kirjoittaessani Ginga-fandomi tuntui tosiaan olevan vähän hengityskoneessa. Puolisentoista vuotta sitten levittäydyin itse jakamaan taidettani myös Instagramin puolelle, missä nuoremmat tuntuvat nykyisin tätä harrastavan Deviantartin yms. sijaan. Olen siellä selaillessani huomannut, että Gingalla on kyllä olemassa edelleen siis todella paljon nuorempiakin faneja. Löytyy paljon selkeästi peruskouluikäisiä piirtelijöitä, joiden käyttäjänimi sisältää sanan "ginga" tai "hopea", ja yleensä näiden jakama sisältökin heijastaa ainakin jonkinasteista gingan fanittamista. Pelkkään ginga-aiheiseen ropettamiseenkin erikoistuneita käyttäjiä tulee koko ajan vastaan.

Tämä porukka oli tosi näkyvästi mukana viimeisimmässä Gingaconissa, mikä mielestäni vaikutti tuovan uutta ja vanhaa fanikuntaa hyvin yhteen. En ole kuitenkaan yhtään tietoinen siitä, miten paljon nämä nuoret sitten ovat osana ns. virallista fanikuntaa, esim. ovatko mukana faniyhdistyksessä tai tietävätkö edes sen olemassaolosta. Olisin kyllä näkevinäni melkoista laumaa ihailemassa Pure Plasticin uusimpia oheistuotteita, ja käsittääkseni näitä ostaneet myös ihan kohtuudella vanhempien fanien rinnalla.

Nykyinen kokemukseni on siis edelliseen verrattuna se, että fanikunta on kyllä edelleen elinvoimainen, mutta kenties jokseenkin kuppikuntaistunut siten, että kaikki kuplat eivät taida edes olla tietoisia tai ylipäätään kiinnostuneita toistensa olemassaolosta. Kuvittelenko ihan omiani vanhuksena, että nuorempia ei vaikuta kiinnostavan samalla tavalla yhteisöllistyminen pelkän fanituksen perusteella, ainakaan oman ikäluokan ulkopuolella? Soturikissoissa kyllä poikkeuksena tuntuu olevan nuorempien kesken vahvaa yheisöllistymistä, johon mahtuu myös vanhempia taidekujapartoja, mutta muiden sarjojen kohdalla fanitus vaikuttaisi jäävän jotenkin paljon henkilökohtaisemmalle tasolle, tai vaan lähimmän kaveripiirin keskuuteen, Ginga mukaanlukien. Ihan mietityttää, että tietävätkö nuoremmat edes Isiksen millään käyttäjänimistään legendaarisena ginga-parodistina, kun en ole itse ainakaan häneen näissä Instan tapaisissa nuorten alustoissa törmännyt; Siis että ovatko nuoret hänen oheistuotteiden ulkopuolisesta tuotannostaan hyvin vai huonommin tietoisia? Vastaavasti muutkin tunnetummat vanhat fanartistit, jotka eivät ole keränneet näkyvyyttä nuorten suosimilla alustoilla.

[Ruosteruska]

Näin niin kuin heti ensimmäisenä asiana foorumille rekisteröidyttyäni tulen ottamaan kantaa tähän aiheeseen xD

Musta tuntuu, että iso syy ns. fandomin hiljenemiselle on just se, että julkaisuajankohtien fanikanta on yksinkertaisesti aikuistunut (itse olin jo muksuna kova fani, ja olin 9v, kun Hopeanuolta alettiin suomentamaan) ja elämään on tullut paljon muuta, mikä vie aikaa fanitukselta, ja tietenkin myös se, että yksinkertaisesti ei vain enää niin paljon kiinnosta ja kasvaa aiheesta yli.

Tietenkin olemassa on myös sellaisia epäaktiivisia fandomeita, jotka roihahtaa aina silloin tällöin liekkeihin, kun julkaistaan jotain uutta aiheeseen liittyvää, mutta jotka hiljentyvät taas nopeasti. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Tuntematon sotilas-fandom: uusimman leffaversion myötä faneja löytyikin kenties pari sataa, ja minä kun luulin olleeni vuosia ypöyksin kiinnostuksenkohteeni kanssa (yhdessä niiden 50-luvulla leffan nähneiden nostalgikkojen kanssa). Uudet fanit tuo helposti myös fandomiin uutta ja erilaista sisältöä, ja esim. Tuntemattoman fandomissa yleistyi modern au- ja lgbtq+ versiot. [Ei liity aiheeseen: Itse koin tosin sen fandomin suhteen osaltaan pettymyksen, kun oletin törmääväni ihmisiin, jotka jakaisivat muita mielenkiinnonkohteita kuin pelkän 2017-leffan au-versiot kanssani (eli siis sota-genren yleisesti), mutta iso osa porukasta ei loppupeleissä tiennyt käytännössä mitään alkuperäisteoksen tapahtuma- ja julkaisuajankohdista, mikä musta tuntui osaltaan vähän ikävältä. Tottakai ihmiset fanittaa eri syistä, enkä kiellä fanittamasta asioita vaikka sen yhden asian perusteella! ]

Mutta niin, takaisin pointtiin: ihmiset kasvaa ja saattaa kyllästyä. Itse kyllästyin Weedin julkaisemisen loppupuolella: olin saamassa yläastetta päätökseen, eräs nettisivusto joka piti mielenkiintoa yllä roolipelauksen muodossa suljettiin vuosia aikaisemmin, enkä halunnut enää pyytää vanhempieni käyttämään rahaa pokkareihin + Weed oli niin hemmetin pitkä sarja!. Siitä huolimatta aina silloin tällöin pieni innostuksenpoikanen nousee esiin, yhä edelleen, ja ite Ginga-sarjat on niin isossa osassa mun menneisyyttä, ettei se unohdu. Ja näin aikuisena ja taloudellisesti omavaraisena voi kivasti täydentää vapaasti kokoelmia. TLW:n ilmestyessä suomeksi pysähdyin pariin otteeseen tsekkaamaan pokkareita kaupassa, ihan vaan nostalgian toivossa ja nähdäkseni, onko ikivanhoja hahmoja mukana vielä missä määrin. Kuluneen lopputalven aikana tuli myös liityttyä Gingaropeen, mutta mielenkiinto tyssäsi nopeasti, kun eläinhahmot ei tunnu näin 6-7 vuoden jälkeen enää omalta. Välillä toki mielessä käy omia prokkiksia liittyen eläinfantasiaan, ja meillä parisuhteen molemmat osapuolet lukee yhä Soturikissoja Viime vuonna hommattiin eka saaga omaan hyllyyn, ja mä innostuin siitä tehdyistä "mangoista". Nyt on sitten vuorossa Ruohometsän kansa-kirjat ja oharit, ja Gingasta pääasiassa oheistuotteita (figuja!!). GDNoahin aattelin ehkä kerätä, jos 2kk välejä jaksan odottaa ja sarja jäisi lyhyeksi.

Monia nuoriakin (peruskoulu/yläasteikäisiä) vaikuttaa ginga kiinnostavan ja innostavan mm. artteilemaan ja luomaan omia juttuja, mutta näin aikuisena ihmisenä tuntuisi vähän oudolta olla tekemisissä niin paljon nuorempien kanssa ':D On toisaalta ihana nähdä, että tehdään juttuja, mutta vähän harmittaa, ettei oikein pysty kuulumaan porukkaan ikäeron takia (ja itseäni häiritsisi esim. ns. teinidraamat ja vaihtelevat kirjoitustaidot, anteeksi, en oleta että kukaan olisi seppä syntyessään, mutta välillä oikeinkirjoitustaidon puuttuminen ärsyttää, u know? + takahashin artin päälle piirtäminen, en katso hyvällä, mutta onhan se helpoimpia teitä.)

Näin uudestaan hieman gingasta innostuneena olisi mukavaa nähdä fandomin liekehtivän, mutta se vaatii fandomin porukalta tosi paljon, ja etenkin mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän aikaa menee pakostakin muuhun ja jaksaminen voi olla koetuksella.

[Zinclair]

Olen yrittänyt kuluneen vuoden aikana hillitä itseäni kirjoittamasta tähän optimismia ja positiivisuutta puhkuvaan viestiketjuun, mutta lopulta päätin tehdä tiivistelmän ajatuksistani. Keskustelu näyttäisi pyörivän kolmen aihealueen ympärillä: viestintä, suosio/fanitus ja itse Ginga-sarja, sekä näissä tapahtuneet muutokset. Seuraavassa siis lyhyesti mielipiteitäni näistä kolmesta aiheesta.


Viestintä

Täällä on paljon puhuttu foorumikulttuurin "kuolemisesta" ja korvautumisesta "nuorten viestintäalustoilla". Pahoin pelkään, että tässä on käynnissä ikävän yleinen ilmiö, jossa omenoita ollaan korvaamassa appelsiineilla (vai oliko se toisin päin?). Kuten täällä on jo mainittu, foorumien ja uudempien viestintäalustojen välillä on merkittäviä eroja. Ensinnäkin, foorumit ovat iästään huolimatta erittäin joustavat: ne mahdollistavat niin pitkät ja pohdiskelevat tekstiesseet kuin lyhyen small talkin, ja mikäli tuntee tarvetta audiovisuaaliselle annille, ei mikään estä kuvien tai videoiden upotusta omiin viesteihin. Uudemmat alustat taas ovat niin erikoistuneita, että ne ovat hyviä yleensä vain yhdessä asiassa. Toisena tärkeänä asiana on foorumien demokraattisuus: kukaan yksittäinen henkilö ei päätä foorumin viestien sisällöstä, vaan kaikilla on tasa-arvoinen vapaus aloittaa uusia aihealueita tai vastata vanhempiin. Uudemmista alustoista varsinkin kanavamuotoisissa palveluissa (blogit, YouTube, ym.) kanavan omistaja päättää kaikesta sisällöstä, ja muiden rooli on vain kommentoida. Tällaisten kommenttien ja foorumiviestien välillä on mielestäni suuri ero.

On hyvä muistaa, etteivät nykyiset "nuorten viestintäalustat" ole ilmestyneet tyhjästä. Onhan vastaavia palveluita ollut olemassa koko 2000-luvun: IRC-Galleria, MySpace, Friendster, sekä kaikki pikaviestimet aina 80-luvun irkistä alkaen. Näidenhän olisi pitänyt aiheuttaa ongelmia jo edellisille Hopeanuoli-foorumeille, mutta ihmeen hyvin foorumikulttuuri kukoisti aina 2010-luvun alkuun asti. Miksi tämä yhteiselo ei enää onnistu? Ja ottaen huomioon kuinka kauan noita palveluita on ollut olemassa, niin vähän ihmetyttää että keitä nämä "nuoret" oikein ovat?

Mitä tulee pitkien tekstien "vanhanaikaisuuteen", niin mielestäni tässä olisi paras pohtia, miksi pitkiä tekstejä ylipäänsä kirjoitetaan. Viestinnän tärkeinhän tavoite on se, että viesti menee perille. Tekstien pituutta ei tietenkään tulisi pitää itseisarvona, ja jos pystyy ilmaisemaan asiansa lyhyesti ja selkeästi, niin hyvä. Mutta jos asian ilmaiseminen mahdollisimman tyhjentävästi vaatii tilaa, niin sitä sille pitäisi myös suoda, eikä keinotekoisesti pakottaa lyhyeksi. Pitkä jaarittelukin on parempi vaihtoehto kuin jotakin lyhyttä kryptiikkaa, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia, ja pahimmillaan johtaa väärinkäsityksiin. Ja mikäpä leviäisikään nopeammin kuin oikein mehukas väärinkäsitys.

Tästä onkin hyvä siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli miten foorumien aktiivisuus määritellään? Tarvitseeko foorumi ollakseen "aktiivinen" päivittäin uusia viestejä? Entä tarvitseeko jokaiseen kysymykseen odottaa vastausta muutaman sekunnin päästä? Mielestäni ei, sillä kuten monessa muussa asiassa, tässäkin laatu on tärkeämpää kuin määrä, ja oikeellisuus tärkeämpää kuin nopeus. Vaikka tämän foorumin kymmenen toimintavuoden ensimmäiset viisi vuotta olivat sen aktiivisinta aikaa, niin uskallan väittää, että sen jälkimmäiset viisi vuotta ovat kuitenkin olleet viestien laadun kannalta parempaa aikaa. Lisäksi tuo karma-pisteytys on mielestäni paljon parempi kuin nuo arvonimet, jotka myönnetään pelkän viestimäärän perusteella.

Puhetta on ollut myös siitä, että uudemmat fanit eivät tiedä Ginga-sivustojen (Hopeanuoli.com, Isis-index/Valo-onkalo, ym.) olemassaolosta. Miten fanit sitten aikaisemmin löysivät näille sivustoille? Eivätkö ihmiset enää käytä Googlea tai muita hakukoneita? Ja entä jos näillä sivuilla edelleen käykin väkeä? Sitä vain ei voi tietää, koska näillä sivustoilla ei ole vieraskirjaa tai foorumeita, eivätkä ne mielestäni sellaisia tarvitsekaan - tärkeintä on, että ne ovat edelleen olemassa, ja niihin jopa edelleen ilmestyy silloin tällöin uutta sisältöä.

Tässä samalla on hyvä mainita eräs Ginga-piireillekin tärkeä aihe, nimittäin kotisivukulttuuri, joka on vielä enemmän henkihieverissä kuin foorumit. Kotisivuilla on kuitenkin edelleen suuri valtti: ne tarjoavat sisällön suhteen äärettömän vapauden. Ja kun nykyisten yhteisöpalveluiden sisällön valvontaa tiukennetaan vuosi vuodelta enemmän, saa tuo valtti enemmän ja enemmän painoarvoa. Lisäksi kotisivut on mahdollista tehdä persoonallisiksi, kun taas nykyisissä yhteisöpalveluissa personointimahdollisuudet ovat lähes olemattomat, ja käyttäjät joutuvat elämään palveluiden käyttöliittymien ja ulkoasujen ehdoilla. Liiallisella helppoudella on hintansa.

Tähän loppuun lyhyesti online-viestinnän historiasta, ja miksi mielestäni nykyinen kehitys on jokseenkin kyseenalainen:
Jos ajattelee online-viestinnän alkaneen foorumeista, on helppo nähdä nykyisten yhteisöpalveluiden olevan jonkinlainen seuraava kehitysaste. Mutta ennen foorumeita oli jo olemassa paljon erilaisia online-viestintäalustoja: BBS, uutisryhmät, irkki, GEnie, CompuServe... Nämä yhteisöt koostuivat usein pienistä kuppikunnista, jotka kävivät keskustelua tarkasti rajatuista aihepiireistä. Lyhyet viestit olivat hyve, oikeastaan välttämättömyys, koska tuolloin pitkien tekstien kirjoittamista rajoittivat hidas tiedonsiirto ja pienet näytöt - jollakin 320x200 resoluutiolla kun ei erityisemmin romaaneja rustata. Kuulostaako tutulta? 90-luvun loppua kohti resoluutioiden ja näyttöpäätteiden kasvaessa ja graafisten selainten yleistyessä mahdollisuus pitempien tekstien ja multimedian käyttöön parani, ja tähän monipuoliset ja helppokäyttöiset foorumit tarjosivat erinomaisen työkalun. Kun asiaa ajattelee tältä kantilta, koko asetelma kääntyykin päälaelleen: lyhyihin viesteihin ja pieniin yhteisöihin perustuvat online-viestimet tulivat ensin, ja syvällisempää kommunikointia tarjoavat foorumit ovatkin näiden seuraava kehitysaste. Ainakin omaan korvaani juuri tämä kuulostaa kehitykseltä, eikä toisinpäin. Vähän tuntuu siltä, että viimeisen kymmenen vuoden ajan kehitys on kulkenut peruutusvaihteella.


Suosio/fanitus

Foorumikulttuurin rappeutumisen lisäksi täällä on herätelty epäilyjä Ginga-sarjan suosion laskusta. Kuten sanottu, buumi kuin buumi laantuu aikanaan, ja sitten on vain jatkettava eteenpäin, tai kuten englanniksi tässä tilanteessa sanottaisiin: move on. Jos kyseessä olisi jokin mecha- tai taikatyttösarja, niin tässä tuskin olisi mitään ongelmaa - valinnanvaraa kun riittää. Ginga vain on harmillisesti niin ainutlaatuinen sarja, että mitään vastaavaa on hankala löytää. Move on - mutta minne? Umpikujasta kun on vaikea mennä eteenpäin.

Se, että suosio ei jatku ikuisesti, on aina ikävä juttu, varsinkin Gingan kaltaisissa omaperäisissä ja mielenkiintoisissa tapauksissa, jotka ennemmin ansaitsisivat entistä enemmän huomiota. Nykyinen kertakäyttöviihdettä ja uutuuksia ihannoiva populaarikulttuuri ei tätä tilannetta helpota. Monelle tuntuu olevan täysin vieras ajatus, että sarjoja voi katsella/lukea enemmän kuin yhden kerran - hyvänä esimerkkinä ne japanilaiset, jotka heittävät mangapokkarin roskiin kertalukemisen jälkeen.

Puoli vuotta sitten kirjoitin lyhyen viestin kahdesta unohduksiin jääneestä tv-sarjasta. Toinen näistä oli amerikkalainen 90-luvun scifi-sarja Babylon 5, joka sai minut pohtimaan nykyisen viihdekulttuurin aiheuttamaa epäreilua suosiojakaumaa ja pakonomaista riippuvuutta jatko-osille. B5 on erittäin mielenkiintoinen tapaus, koska se suunniteltiin yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi, eikä sarjalle koskaan ollut tarkoitus tehdä jatko-osia. Valitettavasti sarjan päätyttyä se kaikkein pahin asia tapahtui: sarja vaipui heti unholaan ja on nukkunut ruususen unta viimeiset 20 vuotta. Kaikki tämä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että sarja haluttiin pitää yhtenä laadukkaana kokonaisuutena, eikä pitkittää ikuisuussarjaksi. Toista maata ovat tietenkin scifi-jätit Star Trek ja Star Wars, jotka edelleen polskuttelevat suosion harjalla jatko-jatko-jatko-jatko-jatko-osien myötä, vaikka kärkevimpien kriitikkojen mielestä molemmat sarjat kokivat huippuhetkensä jo vuosikymmeniä sitten. Johtopäätös? Tee jatko-osia, oli laatu mitä tahansa - muuten tuho tulevi. Onko tämä sitten oikein?

Tähän jatko-osariippuvuuteen liittyy myös tuo uutuuksien ihannointi ja kaiken vanhan vierastaminen. Täälläkin näkee viestejä, joissa GNG:tä pidetään myöhempiä Ginga-sarjoja huonompana ainoana perusteluna "koska se on vanha". Viihdetuotoksen ikä ei kuitenkaan kerro mistään mitään samaten kuin ei myöskään ihmisen ikä. Vaikka kaikki teokset olisivatkin aikansa tuotteita, on tosiasia se, että jotkut kestävät aikaa paremmin kuin toiset - joissakin tapauksissa voidaan puhua jopa ajattomuudesta, kuten kirjallisuuden klassikot Tolkienista Shakespeariin, Boccacciosta Homerokseen. Minulle ei merkitse mitään, onko tuotos tehty tänään, huomenna vai ajanlaskun alussa; ainoastaan se, onko kyseinen tuotos hyvä vai ei. Erikoisinta tämä on siinä tilanteessa, kun vanha on aidosti parempaa kuin uusi: laukaisiko Twilight maailmanlaajuisen muistinmenetyksen, vai eikö kukaan muu muka ole nähnyt Buffyä?

Eräs huolestuttava ilmiö, mihin täällä ja monessa muussa paikassa olen törmännyt, on se, että fanituksen on pakko olla jatkuvaa ja aktiivista. Tämä on sitten johtanut jonkinlaisiin loppuunpalamisiin fanituksen suhteen, ja näissä tilanteissa neuvotaan pitämään taukoa fanituksesta. Valitettavasti monelle tämä tauko ei ole ollut tarpeeksi, ja kiinnostus on saattanut lopahtaa lopullisesti. Näinhän asian ei kuitenkaan missään nimessä tarvitsisi olla. Monia suosikkisarjojani en ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen, mutta se ei tarkoita, ettenkö enää pitäisi niistä - päinvastoin, nykyään kunnioitan niitä vain entistä enemmän, ja olisin heti valmis puhumaan niistä jos tilaisuus siihen koituisi. Tästä syystä olen myös aina ihmetellyt niitä ihmisiä, joilla on mielenkiintoinen kyky "lopettaa" jostakin asiasta pitäminen kuin seinään.

Entä sitten suosion koko? Millainen on "terveellinen" määrä suosiota jollekin sarjalle? Vaikka pieni fanikunta saattaisikin tuntua elitistiseltä snobiklubilta, niin liian suuri suosio on joskus ihan oikeasti tehnyt hallaa. Tässä mielessä Gingan suosion pienentyminen sen "huippuvuosista" ei ehkä ole niin katastrofaalista. Muutenkaan pienet yhteisöt eivät välttämättä ole huono juttu, varsinkin koska niissä vaikutusmahdollisuudet ovat paljon paremmat kuin jättiyhteisöissä. Ongelmaksi voi sen sijaan tulla tuo yhteisön sirpaloituminen pieniin ryhmiin, jos koko Suomen kattavaa foorumiverkostoa ei olisi, vaan fanitus jakautuisi pelkästään pieniin viestintäkanaviin. Koska Ginga ei kuitenkaan ole niin tunnettu Suomessa, oltaisiin tässä asiassa pian vaarallisilla vesillä.

Mitä tälle kaikelle sitten voisi tehdä? No, ilman suuria asennemuutoksia ainoa tapa on vain yrittää mainostaa näitä suuren yleisön unohtamia helmiä ja pitää niitä pinnalla vaikka väkisin. Sillä voi kuitenkin lohduttautua, että näin ei aina ole ollut. Nykyinen kertakäyttöviihde ja loputtomien jatko-osien tehtailu on ihmiskunnan historiassa varsin uusi ilmiö. Tähän loppuun sopii eräs löytämäni teksti, joka tiivistää tämän asian hyvin:

Ernest Adams:

Nowadays we have so many stories to choose from that a man could spend his entire life reading, watching television, going to the movies all day, every day, and never once hear the same story again if he did not want to. But in ancient times, the tales were fewer, and memorized, not written down. Perhaps their telling was the province of a privileged group, or even a single person: the bard, the singer. And so by the time she had reached old age - that is to say, her fifties, if she survived childbirth - a woman must have heard the same tale many a hundred times.

Why did they bother? Why did they care? Was it because any story, no matter how many times heard, was better than silence? I doubt it. In silence inheres the potential for all stories, good and bad; in speech, the potential becomes the real. It is better to hear only silence than to hear a bad story told again. I believe the reason our ancestors listened to the same stories again and again was that they were good stories.

With so many tales to choose from, we now assume that once we know the plot there's no longer any point in hearing the story again. This is true for most of our stories: is any given episode of Kojak or 21 Jump Street that worth seeing a second time? Probably not. But there are a few tales that we do see, or hear, or read over and over. We drag out A Christmas Carol year after year, and even if Tiny Tim is too saccharine for modern tastes, the story of a bitter old man's redemption is not.

I usually re-read The Lord of the Rings, or parts of it, about every 18 months. I know it backwards and forwards. I know I'm not going to learn anything new about the plot. What brings me back, what keeps my attention, is not the tale but the telling.

To appreciate great stories it isn't necessary that they be new. People go to the opera with a full knowledge of the plot, and indeed the plots of most operas are pretty thin. What they go for is the performance, the power and beauty of the human voice. Why did teenaged girls go back to see Titanic again and again and again? They already knew the plot. It was because of the way it made them feel, and that, too, is a function not only of the tale but the telling.

Ginga-sarja

Ja sitten vielä pari sanaa itse Gingasta. Aloitan GNG:stä, tuosta Martti Kitusen suosikkimangasta:

Joku joskus jossakin kirjoitti, että GNG on huojuva kokonaisuus, joka hädin tuskin pysyy pystyssä. Minun vastaukseni tähän on, että se kuitenkin pysyy pystyssä, ja sehän on tärkeintä, vai? Sitä paitsi tunnen monia muita huojuvia torneja, jotka minä ja moni muu on luokitellut jopa mestariteoksiksi. Syy tähän on, että ne sekä GNG ovat liian ainutlaatuisia ollakseen keskinkertaisia. Mitä enemmän olen perehtynyt viihdeteollisuuteen ja sen liukuhihnamaiseen olemukseen, sitä enemmän olen alkanut arvostaa omaperäisyyttä ja kokeilunhalua, vaikka toteutus ei olisikaan aivan onnistunutta. Esimerkiksi GNG:n näkökulmanvaihdos ihmisistä koiriin ei välttämättä ole toteutettu erityisen sulavasti, mutta se kuitenkin antaa sarjalla vahvan ominaispiirteen ja erottaa sen muista eläinsarjakuvista/animaatioista, joissa tietääkseni mitään vastaavaa ei ole. Omaperäisyys on kuitenkin nopeasti hupeneva luonnonvara, joten kaikista vähänkin omaperäisyyttä sisältävistä teoksista tulisi pitää kynsin ja hampain kiinni.

Monet parhaimmista viihdeteoksista ovat alun perin ilmestyneet täysin tyhjästä. Niissä on uskallettu ottaa riskejä, ja niitä on saatu valmistella kaikessa rauhassa ilman päälle hönkivää fanikuntaa ja hyperbolan viljelyä. Näinhän oli aika lailla GNG:n suhteen, kun Takahashi ja Ginga eivät vielä olleet tunnettuja, ja kuten tällä foorumilla on pohdittu, Takahashi uskalsi ottaa tuolloin enemmän riskejä, esimerkiksi tapattamalla tärkeitä hahmoja. Samaten Takahashilla oli aikaa suunnitella Weediä kaikessa rauhassa, ja GNG:tä ja Weedin alkuosia pidetäänkin yleisesti Ginga-sarjan parhaimmistona. Sen jälkeen Takahashi on tehnyt Gingaa lähes tauotta yli 20 vuotta, joten ei mikään ihme, ettei uusia ideoita aina löydy tai laatu pysy tasaisena.

Minäkin kuulun niihin, joiden mielestä Takahashin piirtojälki oli parhaimmillaan GNG:n loppupuolella - oli Ginga-sarjojen myöhemmissä osissa paremmat ruutusommitelmat tahi ei. Jos itse Takahashi on kommentoinut piirtojälkensä virtaviivaistuvan vain sen vuoksi, että saisi piirrettyä nopeammin, niin mielestäni tämä aihe alkaa olla enemmän kuin pelkkä makuasia. Monen muunkin piirtäjän ensiteokset ovat piirtojäljeltään kevyestä kömpelyydestä huolimatta usein yksityiskohtaisempia ja huolellisempia kuin myöhemmät tuotokset, ja juuri tuo manga/sarjakuvateollisuuden nopeaa työskentelyä vaativa asenne saattaa olla selittävä tekijä tässä aina kyseenalaisessa muutoksessa.

Ginga-sarjat yleisesti luokitellaan eläinsarjakuvaksi, ja kuten täällä on jo paljon keskusteltu, sarjakuvat, animaatiot ja varsinkin eläintarinat rinnastetaan usein lapsuuteen, eivätkä ne kuulu aikuisille. Niinpä niin: aikuistuessa animaatiot vaihtuvat saippuasarjojen äärirealistisiin ihmissuhdedraamoihin; sarjakuvat kioskikirjallisuuden sanoihin syviin. Tällä piikittelyllä tietenkin tarkoitan, että monet "aikuisten jutuista" ovat loppujen lopuksi aivan yhtä vähäpätöisiä - kukaan vain ei kehtaa myöntää sitä.

Mielestäni eläinhahmojen käyttö nimenomaan on aikuismaista, sillä niiden avulla voi harrastaa vaikka minkälaista symboliikka- ja allegoriataitelua, jota lapset eivät välttämättä ymmärtäisi. Näinhän on esimerkiksi faabeleissa, joista moni on tarkoitettu myös aikuisille (Eläinten vallankumous, Maija Mehiläinen). Eläintarinoilla voi myös käsitellä arkoja aiheita, jotka ihmishahmoilla voisi johtaa kaikenlaisiin vaikeuksiin. Onhan tätä havaittavissa jo Gingassakin, kuten vaikkapa Miten Takahashi eroaa muista mangakoista -keskustelussa on pohdittu, miten Takahashi uskaltaa piirtää ja kertoa asioista, missä muut mangakat alkaisivat jo epäröidä.

Tässä välissä on hyvä nostaa eräs suomimangojen julkaisutohinassa unohtumaan päässyt asia esiin, nimittäin GNG-anime. Vaikka animen tarkoitus olisikin olla pelkkä mangaa mainostava oheistuote, se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että GNG-anime edustaa laadukasta eläinanimaatiota, josta - kuten hyvin tiedämme - ei ole markkinoilla ylitarjontaa. Omien standardieni mukaan tuorein, vähäänkään realismiin nojaava eläinanimaatio on Kaukametsän pakolaiset vuosilta 1992-1995, eli ei aivan eilispäivältä. Eläinanimaatiot ovat vielä pahemmassa alennustilassa kuin sarjakuvat: internetistä sentään löytyy eläinsarjakuvia aikuisempaankin makuun - liiaksikin asti. Kuten täälläkin on keskusteltu, varsinkin koiraeläinsarjakuvien aiheet ja juonet tuppaavat olemaan erittäin samanlaisia. Suuressa animemaailmassa GNG sen sijaan on shounen-piirteistään huolimatta varsinainen yksineläjä, vailla minkäänlaista hyvää vertailukohdetta. Ja mikään huono asiahan tämä ei ole ollenkaan.

Sitten Takahashin suosiosta ja näkyvyydestä Suomessa. Takahashin medianäkyvyys Suomessa on ollut ikävän epätasaista: Hopeanuolen suomennoksen ilmestyessä Takahashista oli juttua lähes ylisyötöllä, mutta sen jälkeen mangajulkaisut ovat olleet lähes ainoa muistutus Takahashista. Toisaalta tuolloinkin suuri osa artikkeleista oli erilaisissa animea/mangaa käsittelevissä lehdissä, mikä todennäköisesti rajoitti Takahashin näkyvyyttä. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta tuntuu siltä, että manga ja anime ovat Suomessa edelleen vähän oma maailmansa, irrallaan muusta sarjakuva- ja animaatiokulttuurista. Jos Ginga/GNG todellakin on "sukupolvien kokemus" kuten useissa artikkeleissa on kuvattu, niin Takahashilla on kyllä vielä pitkä matka vaikkapa Carl Barksin tasolle tunnettavuudessa Suomessa, jonka saavutukset ovat kuitenkin olleet samanlaiset.

Tähän loppuun vielä Gingan suosion nykyisestä "kriisistä". Mielestäni Gingan suosion kannalta kriittisintä aikaa oli kuitenkin 90-luku. Jos Moonin Hopeanuoli-sivusto oli ensimmäinen koko Suomen kattava Ginga-yhteisö (2001), niin sen ja Hopeanuolen ensimmäisen julkaisun (1989) välillä oli aikaa 12 vuotta. Tuo aika on edelleen pitempi kuin GNG-mangan suomijulkaisusta tähän päivään. Jos Gingan suosio tuntuu nyt olevan jonkinasteisessa kriisissä, niin miten Ginga sitten selvisi nuo 12 vuotta? Miten neljä kasettia jossakin kirjastojen ja Anttilan lastenosaston videohyllyllä onnistuivat pysymään pinnalla yli vuosikymmenen? 12 vuotta on lapsuus- ja nuoruusvuosissa pitkä aika, johon mahtuu ainakin 2-3 sukupolvea. Tuossa ajassa ja sukupolvien vaihdossa Hopeanuoli olisi helposti voinut unohtua, kuten monen muun hyvän animekasetin kanssa kävi (Chocchan's Story, Helen Keller). Mielestäni tämä on Suomen Ginga-historian ehkäpä suurin saavutus.

Palatakseni vielä tuohon Ginga-yhteisön nykyiseen sirpaloitumiseen, niin käytännössähän tässä(kin) tehdään paluuta 90-luvulle, jolloin Gingaa fanitettiin yksin tai pienissä kaveripiireissä, eikä foorumeiden tarjoamaa, koko maan kattavaa keskustelukanavaa ollut.


Tämä vuosi on kohta tullut päätökseen, ja kalentereihin kääntyy vuosi 2022. Tosin yllä olevien asioiden perusteella tuon vuoden ehkäpä kuuluisikin olla 1992...?