Sivu 1/1

20. Torjuntavalmius

ViestiLähetetty: 01.06.2018 13:54
Kirjoittaja Murder
Ajatella, vielä 10 osaa (10kk) niin Orion on kahlattu suomeksi läpi. Jos sitä voisi alkaa toivoa The Last Warsia suomeksi.

Kannen kuva on hieman tönkkö. On niitä hienompiakin ollut. Tietenkin Masamune sai vihiä Ouun sotureiden tekemisistä, olisi ollut ihme jos ei olisi saanut. Hidetoshi ja Daisuke on kyllä aikamoinen pari. Ihanaa kun Daisuke näki Ginin taas. Kojuuroun suunnitelma kolmosten joukkojen harventamisesta tuntui alkuun hölmöltä, ilman shinobeja se olisi päässyt hengestään mutta nähtävästi se toimi. Tyhmä Orion taas ryntäämässä vihollisia kohti yksin, käyttäisi päätään joskus.

Re: 20. Torjuntavalmius

ViestiLähetetty: 01.06.2018 14:47
Kirjoittaja methpring
Orion on kyllä yksi sotahullu kakara. Koirasarja Orion -parodia kyllä tiivistää Orionin luonteen hyvin: "Pahiksia?! MÄ TAPAN NE!!!1!"

Aloin pitää Kojuurousta, kun ymmärsin mitä se tavoitteli. Pidän tällaisista sotaa vastustavista hahmoista. Jännä, että Kojuuroun ikää ei kerrottu selvästi, mainittiin vain sen olevan ihmisten iässä 80.

Andy oli kyllä suloinen, kun ei suostunut syömään ennen kuin Hidetoshi antoi luvan. Muutenkin hahmo on söpö. :3 Myös Ooun soturien ensireaktiot Andyn nähdessään olivat kivat: "Olet vielä pieni, mutta uljaan näköinen", "Pidän noista silmistä" ja "Sinusta kasvaa vielä kelpo uros!"

Shinobien koirapillitekniikan kuuluvuus pätkii sateella, heh.

Ja Bon käy heti kuumana Hirokoon. ;)

Ajatella, vuoden päästä saatamme olla lukemassa The Last Warsin toista osaa!

Re: 20. Torjuntavalmius

ViestiLähetetty: 13.06.2018 16:32
Kirjoittaja Kiatsu
Bon ja Izou olivat tässä osassa kyllä huippuja. ”On se sinunkin takamuksesi kasvanut, Hiroko.” ”Olet ahteria myöten ihan jäykkänä.”
Ginin ja Daisuken jälleennäkeminen oli tosi ihana.
Minusta ehkä näytti vähän oudolta, ettei kenelläkään tullut mieleen puhua Andyn ja Johnin ulkonäön yhtäläisyydestä. Ei edes Ginillä. Se teki tästä kohtauksesta vähän tyhmän.
Kojuron ja noiden kai-koirien kohtaamisessa minua huvitti se, että valta kuuluu Masamunelle - kerta hän on vanhempi. Ehkä tämän olisi voinut sanoa jotenkin toisin. En muistanutkaan sellaista asiaa, että he olivat Kojuron kasvatteja.
Yllätyin siitä, kuinka luottavaisia mies ja nainen olivat Hidetoshia ja Daisukea kohtaan. Antoivat avolavan noin vain käyttöön.
Tesshiniä oli mukava nähdä pitkästä aikaa taistelemassa ja pidin siitä, miten suht suuressakin roolissa Kojuro oli tässä osassa.

Re: 20. Torjuntavalmius

ViestiLähetetty: 14.06.2018 19:59
Kirjoittaja Uru
Kiatsu kirjoitti:Yllätyin siitä, kuinka luottavaisia mies ja nainen olivat Hidetoshia ja Daisukea kohtaan. Antoivat avolavan noin vain käyttöön.

Eivätkös he myyneet auton Hidetoshille? Tai antaneet ilmaisella? Entinen omistaja kiittää, kun Hide ajaa auton pois, sillä he säästyvät romutuskustannuksilta.