Kaksoissola

Näin on tässäkin sarjassa saavutettu puoliväli. Eihän tässä mene enää kauan, kun The Last Wars alkaa ilmestyä suomeksi.

Kamajiroun matka päättyi sitten tässä osassa. Takahashi on kirjoittanut hahmojen kuolinkohtaukset yleensä hyvin ja nytkin Kamajiroun viimeiset sanat Akakamalle olivat koskettavat. Akakama itse näyttää edelleen käyvän sisäistä kamppailuaan, joten on mielenkiintoista nähdä, miten hänen tarinansa tästä etenee.

Sivun 93 viimeisessä kuvassa hymyilevät Kurokama ja Sirius olivat pokkarin herttaisin näky.

Hideakin puolenvaihdokset päättyivät pään menetykseen, mutta muuten Masamunen ja Valtiaan taistelussa ei tapahtunut tässä osassa oikein mitään mielenkiintoista. Seuraavassa osassa sitten nähdään, pystyykö Gennai pelastamaan Shiroun.

Takahashille näytti jääneen hyvä maku (ensimmäisestä) Suomen matkastaan.

Minä sain vasta nyt vähän aikaa sitten ostettua tämän ja pakko sanoa, että on se aika mennyt äkkiä kun vastahan minä etsin kaupoista niitä ensimmäisiä osia.

Minä en oikein tykkää tuon tyyppisistä kansista, mutta tämä on yksi niistä harvoista, joka on hieno jopa minun silmissäni.

Valtiaan ja Masamunen taistelu ei tosiaankaan edennyt paljoa, mutta kyllä sitä silti jaksaa vielä seurata. Shirou vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta hahmolta ja itse ainakin toivoisin, että Gennai saa sen pelastettua. Hideaki oli myös aika kiinnostava, mutta eipä sen kuolema mitenkään kovin paljon taida vaikuttaa.

Kamakirin veljekset eivät ikinä ole olleet mitään suuria suosikkejani, mutta kyllähän tuo kuolema oli aika koskettava. Veljesten riita oli myös aika mielenkiintoinen ja minua kiinnostaakin nähdä, miten tässä sitten käy. Minun käy jopa vähän sääliksi Akakamaa.

Takahashin Suomen vierailusta on ollut tosi mielenkiintoista lukea, ja kiva kun epäilykset suomalaisten fanien määrästä onkin sitten osoittautuneet vääriksi.

Pidin tässä osassa Hideakin ja Gennain kohtaamisesta, johon liittyi väärinkäsitys Hideakin puolesta. Gennai tuntuu kovin vahvalta ja taitavalta johtajalta.
Kamajiroun heittäytymisestä maahan muistui mieleen vastaava tilanne, kun Cross oli raskaana.
Orionia ja Siriusta oli ihana nähdä nukkumassa toisten lämmössä, kerrankin noinkin hyvissä väleissä.
Hideakin ja muiden tultua pois kaasujen ympäröimältä alueelta, näkyi vahvasti heidän ahdinkonsa. Silmät vuotivat ja koirat olivat ihan tuupertuneita. Minusta oli jotenkin tyhmää, että Masamune näki taas petturin juonen läpi.
Akakama oli uskomaton. Vihastaan huolimatta rupesi huolehtimaan omasta veljestään, vaikka muuten aika kylmä olikin. Huomasin aluksi, että käsitin tämän tuupertumiskohtauksen väärin. Katsoin, että Akakama olisi suuttunut veljensä sanoista ja sen seurauksena pudottanut hänet kyydistä. Mutta ei se niin ollutkaan. Minusta oli hienoa, että Kurokama vähän näytti Akakamalle. Akakama alkoi käydä jo rasittavaksi, jolloin oli hyvä ettei koko ajan sulatettu hänen käytöstään.
Shirou yllätti positiivisesti siinä, että hän osasi taistellakin/pistää vastaan. Se ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Orionissa taitaa olla joku teema, että raajoja vedetään irti? En osannut odottaa, että Gennai kävisi noin Kogien päälle. Mutta olihan hän tulinen luonteeltaan. Silti minusta on hienoa, että joku välittää alaisistaan noinkin paljon. Ehkä sitä suorastaan ihmetteli, miksi Kogat eivät tehneet mitään.. Tilanne ei kuitenkaan jäänyt rumaksi, kun Tsukikage teki myöhemmin yhteistyötä Gennain kanssa.
Takahashi muisteli Hopeanuoli-musikaalia, mikä toi minulle mieleen sen kun hän oli Animeconissa rivin päässä minusta. Suoraan edessäni.