Kirjoittaja Uru » 04.08.2017 23:35
Tykkäsin tästä osasta paljon. Ehkä ensimmäinen kerta Orionin kanssa, kun luin pokkarin uudestaan samana iltana. Pidän tosi paljon tästä asetelmasta, jossa Sirius ja Orion on vastakkain + Kamakirin pojat on suosikkejani tarinassa.
Ensinnäkin tykkäsin siitä, että Rigel oli isommassa osassa. Se on mielenkiintoinen tapaus, kun/vaikka se on Orionin ja Siriuksen välimuoto luonteeltaan. Rigel oli muuten pentueen ensimmäinen, joka tarkoituksella tappoi vastustajansa. Minulle tuli Terumunen veren oksentelusta mieleen Fullmetal Alchemistin Izumi... Jotenkin en osaa mieltää, että Terumune on Yamabikon ja Masamunen isä, muuten. Vaikka se on sanottu ja ihan selkeää, niin unohdan sen koko ajan ja pidän sitä vain jonain Unsain tyylisenä opettajakoirana.
Sivulla 23 pitäisi varmaan puhua sairauden runtelemasta Terumunesta?
Ja vihdoin vanhojakin hahmoja "nähtiin". Tämä kohtaus oli aikoinaan tosi ärsyttävä, kun hahmoja ei nähnyt selkeästi eikä puheita ymmärtänyt, mutta nyt, kun ei tarvitse arvailla, onko Weed ja Gin missä, niin on tuo hämäryys ihan hyväksyttävää. Täytyy tosin sanoa, että odotan yhä selitystä siihen, miksi Jinemon otti koirat ja vangitsi ne. Aluksi varmasti auttaakseen, mutta miksi tämä ei päästänyt terveitä koiria pois. Ei Masamune varmasti niin hyvin osannut selittää, että Jinemon olisi tajunnut koirien olevan vihollisia.
Luvun 73 aloituskuva on muuten tosi hieno.
Kojuuroun ilmestyminen yllätti. Se olisi ilmeisesti ihan oikeasti luovuttanut laumansa Kamakirille, jos Kamakiri ei olisi vaatinut muitakin uhreja sen lisäksi. Kamakirin lyhyt pinna lähinnä huvittaa minua, kun se muuttaa mieltään niin kahdessa sekunnissa ja rähisee kaikille. Pidän myös siitä, miten jääräpäinen Sirius on toimiessaan Kamakirin omanatuntona ja miten voimakkaan vaikutuksen se on kuitenkin tehnyt kahteen muuhun veljeen: ne ovat koko ajan pelastamassa Siriusta. Muiden koirien pieksäjäisiin kaksikko sanoo hyvin vähän poikkipuolisia sanoja.
Orion, miksi johdat Yamabikon laumaa? Plz.
Ympäriinsä juoksentelun tarkoitus oli aika itsestäänselvä ja sitä oli selitetty liikaa, mikä teki siitä raskaan luettavan. Siriuksen motiivit alkoivat myös tuntua aika löyhiltä.
Rivikoirien battouga oli yllättävän tehokas. Neljä koiraa kaatoi seitsemän eli jotkut kaatoivat kaksi. Kun vertaa siihen, että Gin kaatoi kuusi (tosin väsyneenä). Kamakiri on Hougenin tyyliin sitkeä, kun se toipui iskusta nopeasti, joskin sai pahimman raivokohtauksensa sarjassa. Oli hienoa nähdä Kamakirikin taistelussa eikä vain nakkailemassa alaisiaan ympäriinsä. Ja Sasuke pääsi loistamaan taistelussa! Hämmentävää.
Ja tämä oli se osa, jossa aloin inhota Orionia. Ymmärrän vihollisen tappamisen, mutta Kamakirin lauma on shokissa ja antautunut, Kamakiri itse on pahasti haavoittunut ja se on kaadettu joukkovoimalla maahan - jonka jälkeen Orion aikoo iskeä sitä Battougalla.
Siis tämähän on ihan puhdasta Hougenin armeijan meininkiä. John tapettiin samanlaisessa tilanteessa! Jää tässä tosin innolla odottamaan jatkoa ja tämä on parhaita päätöksiä kirjalle pitkään aikaan, mutta... Orion, wtf.
Ja katsotaanpas vielä erikseen näitä kertojaruutuja, joista oli puhetta jo viime mangankin kanssa:
Kertojaruudut tarinan alussa ovat juuri sitä Takahashin uutta tyyliä, joka ärsyttää minua.
Teksti: Terumune lennähti ilmaan ja putosi.
Kuvassa: Terumune lennähtää ilmaan ja putoaa.
Ei siis oikeasti tarvitse kertoa, että joltakin on jalka irti, kun kuvassa on tyyppi, jolla ei ole jalkaa!
Puolivälissä oli sellaisia, jotka olisivat olleet paljon tehokkaampia vuorosanoina, esim. laiskiaiskommentti.
Siriuksen hyökätessä Tesshinin kimppuun oli tässä taas sellaista oikeanlaista kertojaa. Siinä kerrottiin Siriuksen tunteista ja ajatuksista, joita hahmo ei itse kyennyt pukemaan sanoiksi tai edes ajatuksiksi sillä hetkellä. Tällaisia on kiva lukea, koska ne tuovat kohtaukseen tunnelmaa ja syventävät hahmoja.
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat
täältä.
