Tiedotuksia

Byakuren no Fang -manga käännetään suomeksi!

Orion-mangan sekä erikoisjulkaisujen ilmestymispäivät näet täältä.

Kaikki PurePlasticin Ginga-pehmot ovat ilmestyneet!

Mangapokkarien arvostelu tapahtuu täällä.

Orion 22

Orion 22

ViestiKirjoittaja Kiatsu » 08.04.2013 17:34

Spoileireita sisältävä juonitiivistelmä ja keskustelua osasta!

Viimeksi oltiin jääty siihen, kun Orion roikkuu tulvan keskellä pitäen kiinni puunoksasta. Kiviä lentää pennun ohitse ja hän huomaa että yksi kai-koira roikkuu Orionin koivessa. Hän kiepauttaa kai-koiran ympäri, jolloin kumpikin sukeltaa veteen erillään. Muut etsiskelevät sillä välin merkkejä Orionista ja maan peitoksista löytyy joku random koira. Etenkin Yamabiko on huolissaan. Tulva on laantunut ja Orion löytää itsensä puun välistä huomaten lähellä olevan kai-koiran yrittävän livistää. Kaksikon kahnaus keskeytyy siihen kun Kenshin ilmestyy joukon kanssa paikalle. Muut Ohun joukot lähtevät liikkeelle metsästä kantautuvan äänen johdosta, Orion kuulee saman äänen ja syöksyy vihaisena kohti Kenshiä jonka kaataa. Koirat iskeytyvät puunrunkoon, jossa on teräviä oksia mutta kumpikaan ei joudu lävistetykseksi. Kenshin kokoaa laumansa ympärille ja Orion saa apujoukkoja ilmestyneistä Ohun koirista.

Tesshin saapuu paikalle parin Kogan kanssa ja Klaanin vanhin aloittaa taistelun Kenshinin joukkoja vastaan. Orion tekee ZTB iskuja, mutta Tesshin nappaa pennun pois taistelemasta, jota ei jatketa enää sen koommin.

Hidetoshi ja Daisuke ajelevat jälleen kylällä Andyn, Kotetsun ja Rigelin kanssa. Miehet matkaavat sairaalaan, jossa Kurohabaki Jinemon selittää kuvien perusteella Kurohabaki-klaanista. Viisikko jatkaa matkaansa tullen ladolle, jossa vanhat tutut Ohun soturit ovat. Daisuke avaa häkin oven lukon avaimella, jonka oli saanut aiemmin Kurohabaki Jinemonilta. Koirat lähtevät vapaina ulos ja Gin nähdään lipomassa Andyn ja Rigelin kuonoja. Kun kuvia katsoo niin ainakin joku Hiron pennuista on kasvanut.. Mutta joo, Gin poistuu paikalta lähtien eri suuntaan Andyn, Akamen ja Rigelin mukana.

Myöhemmin Sanada nähdään tarkkailemassa Orionin joukkoja. Hän tuo paikalle villisian, jonka kimppuun Bon säntää oitis ja näin tekee myös Orion. Lopuksi ei nähdä enää mitään ihmeellistä. Masamune jatkaa etenemistään ja törmää samaan kai-koiraan, joka aiemmin nähtiin Orionin seurassa. Akakama tarkkailee koiria piilosta ja muistelee äitiään. Gin, Akame, Rigel ja Andy käyvät katsomassa pikaisesti Weediä ja Koyukia, jonka jälkeen lähtevät jonnekkin.

Manga loppuu siihen kun Kenshin tarkkailee Sanadaa & Ohun joukkoa, mutta Sanada onnistuu ilmaantumaan Kenshinin näkyville.
Ginga fan since 2002, vegan since 2017.
Avatar
Kiatsu
Ryhmänjohtaja
Ryhmänjohtaja
 
Viestit: 2988
Liittynyt: 11.02.2011 21:12
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 22

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja Midorikage » 08.04.2013 18:27

Kun Hopeanuolet, Weedit ja Orionit laskee yhteen, niin tämä numero on sarjan sadas osa. Ehkä sen kunniaksi Gin ja muut pääsivät vapaaksi.
Ainakin minua järkytti se keitä hahmoja ei ollut tulivuorenpurkauksesta selviytyneiden joukossa. Esimerkiksi Jaguar, Shigure ja Harutora puuttuivat joukosta. Nobutora näkyi useaankin otteeseen, joten Takahashi ei ole voinut vain unohtaa Harutoraa ja Shigurea. Shigure oli suosikki hahmoni Weedistä...Jaguar nousi yhdeksi suosikikseni venäjänsotakoira arkin ansiosta...Harutora oli yksi hienoimman näköisistä hahmoista. Ovatko ne kaikki nyt kuolleet näin typerästi? Ovatko Mossin ja Chuutoran suvut sammuneet? Esimerkiksi Masao ja lukuisia randomkoiria oli selviytynyt näiden tärkeiden hahmojen sijasta. Ja jos Kagetoran veljistä piti tappaa toinen, niin miksi sen piti olla se hienomman näköinen? Oliko se vaikeanpi piirtää? Toivon että olen väärässä ja suosikkini ovat yhä elossa, mutta pahalta tämä alkaa näyttää.
Miksi muuten seuraava osa ilmestyy vasta kesäkussa? Alkaako Orion ilmestyä harvemmin siinä "puhelinluettelossa" jossa sitä julkaistaan? Vai pitääkö Takahashi hermolomaa?
Midorikage
Villikoira
Villikoira
 
Viestit: 163
Liittynyt: 30.08.2011 20:45
Paikkakunta: Nokia
Sukupuoli: Mies/poika
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 9

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja Uru » 08.04.2013 18:49

Orionissa oli muistaakseni tyylinä, että väli on 2 kuukautta, 2 kuukautta, 3 kuukautta, 2 kuukautta, 2 kuukautta, 3 kuukautta jne. En ihan tarkkaan muista, oliko tahti juuri tuo, mutta siihen tyyliin.
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat täältä.
Avatar
Uru
Pomo
Pomo
 
Viestit: 5890
Liittynyt: 13.12.2010 21:46
Paikkakunta: Kuopio
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja ChewChew » 11.04.2013 16:10

Tämän osan juonitiivistelmää olenkin odottanut heti kannen julkaisun jälkeen. Hienoa, että vihdoin vanhatkin soturit saadaan liikkeelle, jos vihdoin nyt alkaa tapahtua jo jotain merkittävää oletetun lopputaistelun merkiksi. Rigel on kyllä ylivoimaisesti nykyinen suosikkini Weedin pennuista, se sentään ainoana pennuista on auttanut ja käynyt katsomassa vankina olleita sotureita ja vanhempiaan. Ja vasta kesäkuussa jatkuu..
Kuva
"Ihmiset valehtelevat, koirat eivät" Yoshihiro Takahashi
Avatar
ChewChew
Villikoira
Villikoira
 
Viestit: 175
Liittynyt: 07.08.2012 20:57
Paikkakunta: Oulu
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 4

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja kata » 11.04.2013 18:20

Ginga Densestu Weed: Orion osa 22 kansi
Avatar
kata
Karhukoira
Karhukoira
 
Viestit: 898
Liittynyt: 16.09.2012 14:37
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja Uru » 11.04.2013 18:50

^Kansista keskustellaan täällä.
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat täältä.
Avatar
Uru
Pomo
Pomo
 
Viestit: 5890
Liittynyt: 13.12.2010 21:46
Paikkakunta: Kuopio
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja kata » 12.04.2013 16:38

^Sori, en ole ennen nähnyt tuota keskustelua... Miepä poistan tuon kuvan sit saman tien.
Avatar
kata
Karhukoira
Karhukoira
 
Viestit: 898
Liittynyt: 16.09.2012 14:37
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja Kiatsu » 12.04.2013 16:53

Miksi muuten seuraava osa ilmestyy vasta kesäkussa?


Vai ilmestyykö tämä jo ensi kuussa? Näin ainakin puhutaan ulkomaalaisella foorumilla ja Amazonissakin nähdään päivämäärä 9. toukokuuta.. Ellei kyse ole jostain alustavasta systeemistä.
Ginga fan since 2002, vegan since 2017.
Avatar
Kiatsu
Ryhmänjohtaja
Ryhmänjohtaja
 
Viestit: 2988
Liittynyt: 11.02.2011 21:12
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 22

Re: Orion 22

ViestiKirjoittaja Midorikage » 14.04.2013 10:01

^ Ehkä kirjaan olikin päässyt kirjoitusvirhe, ja uusi osa ilmestyykin ajallaan. Vitonen olikin ehkä vahingossa muuttunut kutoseksi. Toivottavasti.
Midorikage
Villikoira
Villikoira
 
Viestit: 163
Liittynyt: 30.08.2011 20:45
Paikkakunta: Nokia
Sukupuoli: Mies/poika
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 9

Paluu Mangapokkarien arvostelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa