Sivu 1/1

Sangatsu Mangan piirustus- ja runokisa 2017

ViestiLähetetty: 30.11.2016 00:33
Kirjoittaja Houndy
Kuten Uru chatin puolella jo mainitsikin, niin Sangatsu Mangalla on käynnissä piirustus- ja runokisa:

Sangatsu Manga kirjoitti:Sangatsu Mangan piirustuskisa on ollut jonkin aikaa tauolla. Nyt se kuitenkin palaa jälleen kuvioihin – eikä yksin, vaan runokisan kanssa! Tällä kertaa nimittäin kilpaillaan kahdessa lajissa. Voit osallistua joko toiseen tai molempiin. Tässä säännöt vielä. Julkaisemme asiasta tiedotteen myös mangapokkareissa, kunhan ehdimme.

1. Piirustuskisan teemana on Kahden sankarin kohtaaminen. Runokisassa aiheena on Runo omalle suosikki- tai inhokkihahmolle.

2. Toivomme, että hahmot on valittu yhdestä tai useammasta Sangatsu Mangan tai Punaisen jättiläisen julkaisusta.

3. Töitä saa lähettää sekä meilitse että kirjeitse. Muista liittää mukaan omat yhteistietosi! Muuten emme tavoita sinua, mikäli satut voittamaan.

4. Saat osallistua kumpaankin kisaan vain yhdellä työllä.

5. Piirros saa olla värillinen tai mustavalkoinen. Voit käyttää kynää ja paperia, kangasta ja öljyvärejä, tietokonetta – pääasia, että kilpailutyöt ovat itse tehtyjä ja että voit lähettää ne meille! Alkuperäistä piirrosta ei ole pakko lähettää, mutta muista skannata se huolella. Muuten laatu voi kärsiä.

6. Töiden on oltava perillä viimeistään 21.2.2017. Sen jälkeen tulleita emme lupaa ottaa mukaan kisaan.

7. Arvovaltainen raatimme valitsee palkintosijoille kolme piirustusta ja kolme runoa. Halutessaan raati voi jakaa myös kunniamainintoja töille, joissa se näkee jonkin erityisen ansion. Arvioinnissa otetaan huomioon tekninen taidokkuus, mutta hyvät ideat ja tunnelma painavat myös paljon.

8. Voittajat palkitaan erilaisilla oheistuotteilla ja mangalla.

9. Lähettämällä työn hyväksyt, että voimme julkaista sen kotisivuillamme sekä muissa sopivissa medioissa.

10. Lähetä työsi osoitteeseen postia@sangatsumanga.fi taikka tänne:

Sangatsu Manga

PL 410

00101 Helsinki

Pane kirjekuoreen myös merkintä ”Kisa 2017” helpottamaan elämäämme!


Eivät ikävä kyllä näytä ottaneen opiksi siitä edellisen piirustuskisan kopiojupakasta, sillä säännöissä ei mainita että kuvat tarkastetaan Googlen käänteisellä kuvahaulla ja kopioiksi todetut työt hylätään.

Edit: Korjaus

Re: Sangatsu Mangan piirustus- ja runokisa 2017

ViestiLähetetty: 30.11.2016 12:32
Kirjoittaja Uru
^Kyllähän tuossa sanotaan, että kilpailutöiden tulee olla itse tehtyjä. Sen voi helposti tulkita niin, että läpipiirrettyjä kuvia tai matkittuja runoja ei hyväksytä.

Re: Sangatsu Mangan piirustus- ja runokisa 2017

ViestiLähetetty: 30.11.2016 14:14
Kirjoittaja Houndy
Uru kirjoitti:^Kyllähän tuossa sanotaan, että kilpailutöiden tulee olla itse tehtyjä. Sen voi helposti tulkita niin, että läpipiirrettyjä kuvia tai matkittuja runoja ei hyväksytä.

No niinpäs sanotaankin, mutta maininta tarkistuksesta olisi kuitenkin parempi pelote kuin tuo tulkinnanvarainen kielto.

Re: Sangatsu Mangan piirustus- ja runokisa 2017

ViestiLähetetty: 30.11.2016 16:23
Kirjoittaja Uru
^Totta, mutta kun kisassa on paljon nuoria osanotttajia on tuota melko hankala muotoilla. Läpipiirtäminen, mallista katsominen ja vaikutteiden ottaminen ovat kuitenkin sellaista termistöä, että ne menevät aikuisiltakin sekaisin eikä niissä ole selkeitä määrityksiä. Tuo kuvien tarkastaminen voi kuitenkin kuulostaa jo vähän uhkaavalta.

Toivottavasti Sangatsu kuitenkin tekee tarkastukset, ettei mukaan tule kopioita tai suoraan mangasta otettuja kuvia.