Toiveita Takahashin haastatteluun
Animeconiin on alustavasti tulossa Traconin tapaan isompi haastattelu, jossa Takahashi vastaa yleisiin kysymyksiin sarjoistaan ja itsestään. Vanhan haastattelun voi kuunnella täältä.
Viimeksi haastattelussa kyseltiin Takahashin Suomi-tuntemusta ja taustoja mangakana sekä omia suosikkisarjoja. Yritän itse alustavasti vaikuttaa haastettelun "teemaan", mutta en voi tietenkään luvata mitään.
Olisiko siis ihmisillä toiveita tällaisista melko yleisistä asioista, joita Takahashilta voisi kysyä? Mitään hirveän yksityiskohtaisia asioita ei voi kysellä, sillä haastattelun pitää sujua sulavasti eikä Takahashi varmastikaan muista tarinoita ihan niin hyvin ulkoa kuin me, jotka olemme ne vasta lukeneet läpi. (Näin esimerkkinä Takahashi ei muistanut äkkiseltään Sniperin nimeä Traconin fanitapaamisessa.) Jo ihan Weedin alkuosien piirtämisestäkin on kuitenkin kulunut jo reilut 10 vuotta eli me ollaan aika jäljessä ajastamme...
Kysymykset ovat aika arvalla vedettyjä eli ne muokataan vielä fiksumpaan ulkoasuun, joten niistä kannattaa lähinnä katsoa fiilistä ja suuntaa.
Olen itse ajatellut ehdottaa seuraavia teemoja:
- Paluu Suomeen
Tykästyikö Takahashi Suomeen näin kovasti? Miten hän viihtyi viimeksi ja onko hän nyt pitänyt olostaan?
- Suomen Hopeanuoli-fanit
Nyt Takahashilla on ollut hieman enemmän aikaa tutustua Suomen faneihin, niin eroammeko me jotenkin Japanin vastaavista? Onko suomalaisissa jotain erityispiirteitä?
Ja onko Takahashi ehtinyt tutustua GNG-animen leikattuun versioon? Mitä mieltä hän oli sarjan leikkaamisesta? Tuliko naurettua suomidubeille?
- Mangasta animeksi (pääteema)
Kaksi Takahashin sarjaa on tehty myös animeksi. Vaatiiko animeksi muuttaminen paljon töitä mangakalta? Pystyikö Takahashi itse vaikuttamaan animen tekoon esim. päättämällä kohtauksista, poisjäävistä/uusista hahmoista, ääninäyttelijöistä, musiikeista tai muusta vastaavasta? Kummasta animesta pidät enemmän? Oletko pettynyt johonkin animeiden toteutuksessa? Oletko katsonut niitä itse?
- Mangan tekeminen (vaihtoehtoinen pääteema)
Millainen aikataulu mangakalla on? Onko sinulla paljon assistantteja? Millaisia tehtäviä heillä on? Miten mangakat ehtivät tehdä kaiken työnsä? Onko teillä ollenkaan vapaa-aikaa? Mikä mangan tekemisessä on haastavinta/mukavinta/ikävintä?
Kuinka pitkä Orionista on tulossa? Onhan karjalankarhukoira vielä mukana? Aiotko tehdä lisää Shin Gaiden -tarinoita Hopeanuolen hahmoista? + Ehkä jotain yleisiä juonikysymyksiä Orionista.

"Mitä mutkikasta on tyypissä, joka elää kalamaljassa ja marinoituu omissa painajaisissaan?"
- Jonni Velmu Kristoffer Kalmasta
- Jonni Velmu Kristoffer Kalmasta
-

Uru - Pomo

- Viestit: 3791
- Liittynyt: 13.12.2010 21:46
- Sukupuoli:

- Karma: 0