Sivu 16/16

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 28.06.2015 22:20
Kirjoittaja Uru
Neuer kirjoitti:Google Chrome lähettää sun sivuhistorian googlelle siksi että se on googlen oma selain. Tän pitäisi olla selviö eikä mikään salaliittoteorioihin liittyvä hyvin salainen fakta. Tiesin kylläkin kuinka monta varoitusta Yurikolla oli ja jopa sen mistä ne on tulleet. Mutta se pointti tässä oli se että hetikun hän noudatti ohjettanne hän sai 5 ja autobannittiin 2 viikoksi.Tiedän kyllä että hän vitkutteli mutta oli se silti hieman hämmentävää. Pilkoin keskustelua lähinnä siksi että että siinä ympärillä oli paljon turhaa löpinää muustakin. Halusin vain painoittaa noita kohtia koska minusta ne oli loukkaavia sekä lapsellisia. Itse en toki niistä ihan täysin mutta kummalistahan se oli ylläpidolta saada tuollaista tekstiä. Ja tuossa äänestämisessä pointti ei ollut siinä että haluat äänestää siitä vaan siitä että et olisi itse päästänyt sitä koska yuriko oli käyttätynyt lievästi epäasiallisesti vaikka hän halusikin vain vastauksen kysymykseensä chatissä.

Ja tässä voimme pitää pitkän keskustelun siitä, minne kaikkialle Google noita tietojaan myy.

Yuriko sai bannit, koska hän jatkoi keskustelua chatissa, vaikka se oli juuri lapsilukotettu. Vaikka hän olisi miten lähettänyt YV:n ennen sitä, se ei muuta tuota sääntörikkomusta. Yuriko olisi voinut myös jättää yksityisviestin laittamatta ja lopputulos olisi silti sama. Moni muukin laittoi minulle yksityisviestejä ja -jos niihin ei saanut vastausta parissa minuutissa- kysyi siitä chatissa, mutta ei rikkonut lapsilukkoa.
Yksityisviestit eivät ilmesty automaattisesti (kuten chat-viestit), vaan sivu täytyy päivittää, että uudet viestit tulevat näkyviin.

Yurikolle minä sanoin ihan vain oman mielipiteeni, koska hän sitä kysyi monta kertaa: hänen bloginsa rikkoi sääntöjä sillä, että siellä on kokonaisia mangalukuja/mangaluku luettavana. Jos hän poistaisi jokaisesta luvusta yhden sivun, ei sivu enää suoranaisesti rikkoisi sääntöjä. Minä en kuitenkaan itse päästäisi sitä läpi, koska tällä hetkellä tiedän tarkalleen, miten paljon materiaali on ollut ja miten paljon sitä on poistettu. Voi olla, että jos näkisin sivun niin, että siellä on samat materiaalit, mutta jokainen ruutu olisi leikattu erikseen, en kiinnittäisi siihen mitään huomiota.
Tämän vuoksi siitä pitäisi äänestää, koska en pysty enää vain katsomaan blogia läpi ja antamaan kyllä/ei-ääntä, vaan tarkaistaisin sisällön normaalia tiukemman tyylin mukaan. (Eli katso aiemmassa viestissäni kohta 4.)

Ja muuna henkilökohtaisempana:

Keskustelun aiheena oli puhtaasti Yurikon blogin poistaminen sekä siitä seuranneet huomautukset ja chatissa siitä tullut "palaute". Tuosta on otettu pois vain kommentteja, joissa ylläpitoa haukutaan kommunisteiksi, natseiksi ja muuksi kivaksi.

Ja tiedättekö mitä? Jos minä joudun keskusteluun, jonka osapuolet ovat loukkaavia ja lapsellisia eivätkä kuuntele tai noudata ohjeita, minä otan tyylikseni ilkeän lapsenvahdin. Ja nyt meillä on lapsilukko chatissa.

Enkä ymmärrä tätä asennetta, että minun tulisi olla pyhimys ja ottaa kaikki kura niskaani hymyillen ja nyökytellen ihan vain sen takia, että olen ylläpidossa. Tietysti minä neuvon ja autan parhaani mukaan enkä ole tahallani puolueellinen, mutta kyllä minultakin ne rajat löytyy. Minä olen ihminen siinä missä tekin ja jos joku on inhottava minua kohtaan, en minä siihen ilolla reagoi.

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 23.11.2015 20:07
Kirjoittaja Jazzumi
Ihan pakko päästä kehumaan tuota Kaksoissolan sivuston uutta ulkoasua! Todella upea! Kuvien sommittelu on erittäin onnistunut ja värimaailma miellyttää silmää kovasti =) Kelpaa ihastella, kun sivuilla tulee rampattua melkein päivittäin!

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 23.11.2015 21:58
Kirjoittaja Uru
Uudesta ulkoasusta kiitokset menevät muuten Antulle. Kiitos paljon sen tekemisestä.

Tarkoitus oli laitella se esille vasta jouluna, mutta meneehän se näinkin. =)

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 26.01.2016 18:10
Kirjoittaja Kiatsu
Täytyy kyllä kehua ulkoasua, joka on kovin ajankohtainenkin vieläpä. Mukavaa, että mangan kuvia on häivytetty taakse piiloon ja jokunen värikuva korostuu edessä.

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 04.02.2016 19:05
Kirjoittaja Hopearoina
^^Ulkoasu on kyllä hienonnäköinen, parempi kuin aikaisempi. Ja Kaksoissolaa tutkimalla olen löytänyt paljon mielenkiintoista tietoa gingasta, joita en aikaisemmin tiennyt. Hyvä sivusto.

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 11.11.2021 01:16
Kirjoittaja ijustyodel
Vähän tuntuu kuolleen tämä foorumi sitten vuodesta 2016 8-)
yt. Neuer

Re: Palautetta Kaksoissolasta

ViestiLähetetty: 06.02.2022 04:12
Kirjoittaja Uru
^Kaikki nuorille suunnatut foorumit ovat aikalailla samanlaisia. Tämä on yhä Suomen aktiivisin anime/manga-foorumi, mikä kertonee aika surullista kieltä foorumeista. Keskustelijat ovat siirtyneet eri kanaviin, kuten Discord, TikTok, Instagram...

Söpöä kuitenkin, että foorumi on sinulle yhä näin tärkeä paikka.