Tiedotuksia

Byakuren no Fang -manga käännetään suomeksi!

Orion-mangan sekä erikoisjulkaisujen ilmestymispäivät näet täältä.

Kaikki PurePlasticin Ginga-pehmot ovat ilmestyneet!

Keskustelua musiikista laidasta laitaan.

Tracker-musiikki

Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Zinclair » 08.11.2021 22:22

Olen viime vuosien aikana tutustunut tracker-musiikin ihmeelliseen maailmaan ja tehnyt mainioita löytöjä. Tracker-musiikkihan on siis tietokonemusiikkia, joka perustuu ääninäytteiden (sample) toistoon, joita tehdään ja yleensä kuunnellaan erityisillä tracker-ohjelmilla. Nämä ohjelmat olivat erityisen suosittuja 1990-luvulla, jolloin tracker-musiikkia käytettiin videopeleissä ja varsinkin demoissa. Suurimman osan näistä ovat kuitenkin luoneet aivan tavalliset ihmiset vapaa-ajallaan, eivät rahan vuoksi, vaan yksinkertaisesti rakkaudesta musiikkiin ja tekniikkaan, jotka tracker-musiikissa yhdistyvät videopelimusiikin tavoin. Parhaimmillaan tracker-musiikista löytyykin sitä vanhojen videopelimusiikkien melodiarikkautta ja tarttuvuutta.

The Mod Archive -sivustolle on vuodesta 1996 alkaen kerätty tuhansia tracker-kappaleita, ja niitä voi kuunnella joko suoraan selaimesta tai omalla koneella esimerkiksi VLC-soittimella tai oikealla tracker-ohjelmalla. Luonnollisesti tekno on eniten edustettuna, mutta pienellä etsinnällä voi löytää paljon monipuolisempaakin tarjontaa. Chiptune-musiikkiakin löytyy, kuten Kirkkaat simmut ja Ruotsin 1991 voittoviisu. Tässä muutamia suomalaisten tekemiä kappaleita, joissa näkyy tracker-musiikin laaja kirjo:

Sweet Dreams
Muuttohaukka
Chromosphere
Escape from Pori
One Fine Day
Mysteeri suuri
September Curtain
Luumukiisseli

Suomellahan on aina ollut suuri jalansija tracker-maailmassa, minkä todistaa suomalaisen Purple Motionin Unreal / 2nd Reality, joka on komeillut sivuston latauslistan ykkösenä jo neljännesvuosisadan ajan. Vaan eipä tästä asiasta ole julkisuudessa koskaan pidetty meteliä. Ehkä pitäisi?
Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 60
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Zinclair » 23.12.2021 13:10

Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 60
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Zinclair » 09.07.2022 20:36

Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 60
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Zinclair » 13.11.2022 19:06

Tässäpä enemmän tai vähemmän syksyisiä sävelmiä 90-luvun bittipajoista:

Through the Light
Alone
Whispers
Heritage
Fife
Forsaken
Path to Nowhere
Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 60
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Zinclair » 03.01.2023 18:41

Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 60
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Zinclair » 11.03.2023 13:35

Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 60
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Tracker-musiikki

ViestiKirjoittaja Narikka & Bogart » 26.03.2023 18:30

Kaunista musaa kertakaikkiaan. Miksi maksaa itsensä kipeäksi jostakin autotune-kakkendaalista kun näin upeita biisejä voi kuunnella ilmaiseksi ja vieläpä laillisesti! Kaikki kunnia tracker-säveltäjille!

N&B
Narikka & Bogart
Uusi jäsen
 
Viestit: 11
Liittynyt: 08.02.2023 16:56
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Paluu Musiikki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa