Tiedotuksia

Byakuren no Fang -manga käännetään suomeksi!

Orion-mangan sekä erikoisjulkaisujen ilmestymispäivät näet täältä.

Kaikki PurePlasticin Ginga-pehmot ovat ilmestyneet!

Keskustelua elokuvista ja televisio-ohjelmista.

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Uru » 05.07.2019 23:59

Kepuli kirjoitti:
Uru kirjoitti:^Osaatko heittää suosituksia, mihin elokuviin kannattaisi tutustua, jos kaijut kiinnostavat? Mieluusti sellaisia, jotka olisivat melko nykyaikaisia, ei niinkään vanhimpia klassikoita.


Oi tämmöisiä suosittelen mielelläni!

Friidun suositus on tosiaan vanhimmista klassikoista klassikoin, ja lopulta melkoisen erilainen sitä seuranneeseen monsteri vs monsteri -tyyliin.

Vastaukseni riippuu eniten siitä, kuinka vastaanottavainen olet niille perinteisemmille lateksipuvuilla toteutetuille tapauksille. Japanissa vasta uusimmassa Shin Godzillassa on Godzilla ollut suureksi osaksi myös CGI:tä, sitä ennen aika vähän käytetty. Shin G on aika paljon jakanut mielipiteitä; itse koin kaikki ihmisten loputtomat kokoukset tosi puuduttavina, mutta olin erittäin tyytyväinen monsterikohtauksiin. Aiemmista Final Wars on ihan ookoo, siinä on ainakin paljon hirviöitä ja hyvää taistelua, mutta sekin on yhä suurimmaksi osaksi lateksihirviöitä. Jos haluaisi tutustua hirviöihin vähän pienemmällä kerta-annoksella niin koko millennium-aikakauden tuotanto on kyllä aika tasaisen laadukasta genreensä nähden. Final Wars on siis millenniumin viimeinen, ja päättää myös tuon alkuperäisen linjan Godzillaa ja sen jälkeläisiä. Shin Godzilla aloittaa puhtaalta pöydältä.
Rebirth of Mothra on oma kaiju-suosikkini, mutta siinäkin on kyllä vielä aika alkeelliset erikoisefektit ja Mothra itse on nukke. Muista voisin mainita myös Godzillan tunnetuimman kilpailijan (jotka eivät tosin ole koskaan kohdanneet valkokankaalla, höh :--D) Gamera-kilpikonnan. Ajatus turboilla lentävästä kilpikonnasta on kyllä minusta aika koominen, mutta sen heisei-kauden leffat ovat kyllä yllättävänkin tasokkaita.

Jos taas CGI-hirviöt kiinnostaisivat enemmän, niin kannattaa suosiolla kääntyä jenkkien puoleen. Pacific Rim on kyllä katsomisen arvoinen, jos et ole siihen vielä tutustunut. Jatko-osa on tosin kuulemma syöpää, mutta en ole itse vielä katsonut niin en voi allekirjoittaa. Viimeisin King Kong eli Kong - Skull Island oli kyllä minusta aivan erinomaista monsteritoimintaa, varmaan oma suosikkini jenkkilän puolelta. Kong ei siis suinkaan ole ainoa jättiläishirviö tuossa, tuli minulle ihan puun takaa vaikka tuon meninkin leffassa katsomaan, ja innostuin kauhiasti. Noiden lisäksi jenkeistä ei oikeastaan ole kauheasti muuta, mistä voisi puhua pelkkää hyvää - hirviöitä ylipäätään löytyy sieltä päin yllättävän vähän, jos noita SyFyn ja kumppaneiden "iso krokotiili vs iso käärme" halparoskia ei lasketa. Cloverfield mainitaan usein, mutta siinä ei kyllä hirviö saa ruutuaikaa juuri ollenkaan. Rampage on myös aika tuore ja budjettiakin on, mutta jäi vähän keveäksi kokemukseksi. Eivätkä nuo uudet Godzillatkaan mitään vietävän turhia ole, ensimmäinen yrittää olla enemmän ison yleisön mieleen, ja tämä uudempi yrittää enemmän miellyttää kaiju-faneja.

Japanilaisia mietin eniten. Ja juuri tätä mietin, että näitä on niin paljon, että on tosi hankala suositellakaan mitään. =D Lateksipuvut eivät haittaa, kunhan monsterit toimii! Lateksipuvut oikeastaan ovat monella tapaa todella mielenkiintoisia, koska nehän painavat ihan älyttömän paljon. Ehkä ainoa, mitä en hirveästi tahdo nähdä, on nämä, joissa liskoihin on liimattu koristeita ja laitettu sitten tappelemaan keskenään.

Rupesin nyt katselemaan vähän lisäinfoa noista Millenium-jutuista ja tätähän on vieläkin enemmän kuin olin ajatellut... Onko näissä tv-sarja tyylillä yhtenevä juoni ja tarvitseeko tietää (ihmis)hahmoja entuudestaan? Hirviöiden uskoisin tulevan tutuksi ihan katselun ohella.

Jenkkiversioita on tullut katsottua aika paljon, oikeastaan nuo kaikki listaamasi (myös Mega Shark Versus Crocosaurus, jonka sarjan jutut ovat oikeasti ihan kuraa). Kong - Skull Island oli kyllä todella hyvä. Yllätyin itsekin sitä katsoessa, miten oli saatu se toimimaan niin hyvin. Pacific Rim on ihan ok, mutta ei minusta kaiken hypetyksen arvoinen. Musiikit siinä on todella hyvät, mutta hirviötaistelut ovat lopulta tosi vähäisiä.
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat täältä.
Avatar
Uru
Pomo
Pomo
 
Viestit: 5890
Liittynyt: 13.12.2010 21:46
Paikkakunta: Kuopio
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kepuli » 06.07.2019 18:39

Uru kirjoitti:Japanilaisia mietin eniten. Ja juuri tätä mietin, että näitä on niin paljon, että on tosi hankala suositellakaan mitään. =D Lateksipuvut eivät haittaa, kunhan monsterit toimii! Lateksipuvut oikeastaan ovat monella tapaa todella mielenkiintoisia, koska nehän painavat ihan älyttömän paljon. Ehkä ainoa, mitä en hirveästi tahdo nähdä, on nämä, joissa liskoihin on liimattu koristeita ja laitettu sitten tappelemaan keskenään.

Rupesin nyt katselemaan vähän lisäinfoa noista Millenium-jutuista ja tätähän on vieläkin enemmän kuin olin ajatellut... Onko näissä tv-sarja tyylillä yhtenevä juoni ja tarvitseeko tietää (ihmis)hahmoja entuudestaan? Hirviöiden uskoisin tulevan tutuksi ihan katselun ohella.

Jenkkiversioita on tullut katsottua aika paljon, oikeastaan nuo kaikki listaamasi (myös Mega Shark Versus Crocosaurus, jonka sarjan jutut ovat oikeasti ihan kuraa). Kong - Skull Island oli kyllä todella hyvä. Yllätyin itsekin sitä katsoessa, miten oli saatu se toimimaan niin hyvin. Pacific Rim on ihan ok, mutta ei minusta kaiken hypetyksen arvoinen. Musiikit siinä on todella hyvät, mutta hirviötaistelut ovat lopulta tosi vähäisiä.


Tykkään itsekin lateksipuvuista ja kaikista ihme robotiikoista näissä, katson niitä myös paljon sillä "Mitenköhän tämä on tehty" -silmällä! Mietin joskus, miten huikeita robotteja nykyisin osattaisiin tehdä, jos CGI ei olisi ottanut hirviöitä haltuunsa. Puvuissa puolestaan on ihan edistyttykin, kun japanilaiset ovat pitäneet niiden taidetta yllä. Millenniumin puvut ovat ihan toista luokkaa aikaisempiin kausiin verrattuna!

Godzillan leffoissa on kyllä pientä jatkumoa, mutta se on yleisesti vain hirviöihin ja esim. niiden sijaintiin liittyvää - jossain leffan lopussa Godzilla hautautuu tulivuoreen, ja seuraavassa se taas herää sen sisältä. Välillä on vähän isompaakin, Godzilla saa muistaakseni ennen Millennium-kautta kahdesti poikasen, jota nähdään useammassakin elokuvassa, ja lopulta poikanen kasvaa toiseksi Godzillaksi ja sitä rataa. Täytyy myöntää, etten ole vielä itsekään nähnyt kaikkia näitä, puhumattakaan siitä, että olisin katsonut niitä järjestyksessä ja pysynyt perillä jatkumoista, mutta kokemukseni mukaan ihmishahmot ovat ainakin lähes aina uusia. Näissähän on tosi yleinen teema, että joku uusi ihminen potee elämässään jonkinlaista haastetta, ongelmaa, ja uusi monsteri tavallaan edustaa sitä ongelmaa fyysisessä muodossa, ja sen yhteenotto muiden hirviöiden kanssa on rinnastettavissa ihmishahmon ongelman kehittymiseen.
Ainoa, mikä hirviöissä voisi ehkä tuottaa yhtään hämmennystä, on niiden liittoumat. Esim tuota suosikkiani Mothraa pidetään hyvin selkeänä liittolaisena Godzillalle, mutta joissain leffoissa nekin kyllä ottavat yhteen.

Kertomasi perusteella voisin ehkä heittää Giant Monsters All-Out Attackin tai Against Mechagodzillan ehdotuksena aloittaa, kumpikin sisältää noita Godzillalle tutuimpia vastustajia eikä siis tämän perusteella todennäköisesti yritä liikaa olla sellainen syvällisesti ihmisen ongelmia käsittelevä kasvutarina, vaan kertonee enemän niistä itse monstereista. (En muista ihan kauhean hyvin miten nämä kaksi menevät, siitä on aikaa kun olen niitä katsonut - mutta kuten aiemmin sanoin, niin Millennium on ihan tasaisen hyvää laatua)
Avatar
Kepuli
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 81
Liittynyt: 12.07.2014 19:14
Paikkakunta: Helsinki
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 2

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Uru » 08.07.2019 11:55

Jo nuo nimet on niin hyviä, että on varmaan pakko tutustua. =D
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat täältä.
Avatar
Uru
Pomo
Pomo
 
Viestit: 5890
Liittynyt: 13.12.2010 21:46
Paikkakunta: Kuopio
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Murder » 01.08.2019 19:26

Finnkinolla oli tänään "Femmalla leffaan" -juttu eli leffaliput maksoi 5€. Leijonakuningas oli jo nähty ensi-iltana joten seuraavana toivelistalla oli Lemmikkien salainen elämä 2. Olin sen ensimmäisen osan katsonut pariinkin kertaan ja pidin siitä. Sopivasti huomasin tämän Finnkinon tempauksen ja mielelläni maksoin 5€ tuosta. Tosin hieman awkwardia oli olla leffasalissa kun siellä oli 99% ala-astelaisia tai nuorempia vanhempineen ja sitten on minä 21v. Olin tämän katsomassa suomeksi dubattuna tietenkin, pidän animaatioiden katselemisesta enemmän suomeksi. Näytellyt leffat ovat asia erikseen.

Ääninäyttelijät ovat samat kuin aiemmassa osassa ja erityisesti pidän Roope Salmisen ääninäyttelemästä Lumipallo-kanista. Rooster-paimenkoira ja venäläisaksenttiset "sudet" joilla oli kylläkin omituinen puikkonokka, olivat suosikeitani. Vaikkakin aluksi luulin näitä susia saksanpaimenkoiriksi. Hu-tiikerinpentu oli ihan älyttömän suloinen.

Elokuvan ihmishahmot, eli Maxin ja Duken omistaja(t), saavat lapsen (Liam -> Lassi), joka kasvaa vastasyntyneestä esikouluikäiseksi. En tiedä olenko lukenut liikaa Gingaa vai tuntuuko että tässäkin koirilla on yllättävän pitkä ikä. Ensimmäisessä osassa Max vilahtaa nopeasti pentuna ja kasvaa sitten (muistaakseni usean vuoden?). Tässä jatko-osassa vanhentuu ainakin 3 vuotta (minkä ikäisenä Yhdysvalloissa mennää eskariin?). Sama juttu Duken kanssa. Se on jo aikuinen kun se saapuu Katien luokse. Mutta anyway, pidin tästä ja kyllä sen vitosella kävi elokuvissa katsomassa. Ja kävin vielä yksin, saavutus tämäkin.
Avatar
Murder
Karhukoira
Karhukoira
 
Viestit: 591
Liittynyt: 14.08.2013 15:54
Paikkakunta: Turku
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 11

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tupi » 09.10.2019 21:19

Kävin katsomassa Jokerin viikonloppuna. Kyseessä on siis ohjaaja Todd Phillipsin näkemys Batmanin vihollisena tunnetun Jokerin synnystä.

Elokuva teki kyllä vaikutuksen. Tyyliltään elokuva oli todella nihilistinen ja osin myös hyvin vaivaannuttavaa katseltavaa, mutta tähän tarinaan tämä tyyli sopi erittäin hyvin. Tarina sisälsi joitakin nokkelia ratkaisuja, kuten tavan, jolla Jokerin nauru oli toteutettu sekä sen, että tarina oli kerrottu suurelta osin päähenkilön mielen kautta. Näin ei aina tiennyt mikä elokuvassa oli totta ja mikä päähenkilön mielen tuotosta.

Elokuvan parasta antia oli ehdottomasti Joaquin Phoenixin erinomainen pääroolisuoritus Arthur Fleckinä/Jokerina. Phoenix toi erittäin hyvin esiin hahmon valoisat puolet sekä kaikkein synkimmät ja sairaimmat puolet. Koska tarina kerrottiin täysin Fleckin näkökulmasta, niin hahmo esitettiin välillä hyvinkin sympaattisessa valossa, mutta hahmon pahimpia tekoja ei kuitenkaan mielestäni glorifioitu, mikä on aina riski tällaisissa tarinoissa.

Elokuva linkittyy myös pieneltä osin Batmanin taustaan, mitä ei välttämättä olisi tarvinnut tehdä. Elokuva olisi toiminut yhtä hyvin myös ilman tätä yhteyttä.
Viimeksi muokannut Tupi päivämäärä 10.10.2019 18:33, muokattu yhteensä 2 kertaa
Tupi
Pentu
Pentu
 
Viestit: 48
Liittynyt: 23.06.2015 00:53
Paikkakunta: Helsinki
Sukupuoli: Mies/poika
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Uru » 10.10.2019 10:22

^Minäkin kävin katsomassa Jokerin ja pidin siitä todella paljon. Arvosteluni ei sisällä spoilereita, mutta jos on aikeissa käydä leffan katsomassa, suosittelisin, että siitä lukee mahdollisimman vähän ja menee vain katsomaan sen. Elokuva rakentuu kuitenkin monesta erilaisesta aika rajustakin juonenkäänteestä, joita ei ole trailerissa paljastettu ollenkaan, mutta joita voi alkaa arvailla, kun leffasta ihan vain puhutaan.

Jokerin näyttelijä tekee tosiaan uskomattoman roolisuorituksen ja myös elokuvan ohjaus on uskomattoman hieno. Itse jäin leffan ahdistavaan tunnelmaan oikeastaan heti kiinni, mutta alun naurukohtauksessa oli muutamia, joihin nauru tarttui ja he alkoivat nauraa siinä samalla. Loppuajan teatterissa oli kyllä tosi hiljaista... Koin itse elokuvan alun eli ensimmäisen puolituntisen kaikkein ahdistavimpana, koska olin vain hukkua siihen myötähäpeän ja säälin tunteeseen.

USA:n puolellahan tätä leffaa on "pelätty" ja syyn pystyy näkemään, koska elokuva esittää terroristi-iskut siviileitä kohtaan neutraalissa valossa. Itse näen, että leffa kritisoi todella tärkeitä aiheita eli rahan keskittymistä muutamalle sadalle ihmiselle, (mielen)terveyspalveluiden leikkaamisesta sekä (miesten) syrjäytymistä, mistä on puhuttu jo pitkään Suomessa, mutta joka USA:n puolella on vielä hämmentävän uusi juttu.

Olen itsekin kahden vaiheilla tuosta Batman-viittauksesta. Toki se oli tärkeä osa, koska se muistutti, että tämä on sarjakuvaelokuva, mutta yhtäläisyyden olisi huomannut ilman näin isoa alleviivaustakin. Tämä tosin loi elokuvaan huomattavasti syvyyttä: onko tässä nähty Jokeri se sama Jokeri, jota vastaan Batman taistelee? Tämän elokuvan mukaan Jokerilla ja Batmanilla olisi kuitenkin ikäeroa noin 30 vuotta. Tämä taas tosin sopii Jokerin hahmoon, koska tällä ei ole koskaan ollut yhtä taustatarinaa.
Lue Last Warsin uusimmat tapahtumat täältä.
Avatar
Uru
Pomo
Pomo
 
Viestit: 5890
Liittynyt: 13.12.2010 21:46
Paikkakunta: Kuopio
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Zinclair » 03.07.2022 17:35

Hienoinen hetki sitten katsoin David Lynchin Mulholland Driven. Kyseinen teoshan on valittu tämän vuosisadan parhaimmaksi elokuvaksi – sinänsä masentavaa, koska seuraavaa vastaavanlaatuista elokuvakokemusta saakin sitten odottaa vähintään seuraavat 78 vuotta.

Lynchin muiden teosten tavoin selkeää ja tavanomaista juonenkuljetusta ei tältä kannata odottaa. Suurimman osan elokuvasta ehdin jo iloita, että tämähän on ihan ymmärrettävissä, kunnes lattia vedettiin jalkojen alta viimeisen puolen tunnin ajaksi. Jopa Twin Peaks on suhteellisen ymmärrettävissä ja tulkittavissa, mutta tämä teos on aivan oma lukunsa, selkeästi enemmän Eraserheadiin päin suuntautuva.

Pääosa elokuvasta käsittelee "päähenkilön" muistinmenetystä, tuota juonikuvioista omaperäisintä. Ainakin tämä elokuva todistaa, että tarinoita jotka sisältävät muistinmenetyksen (à la GNG) ei voi automaattisesti luokitella huonoiksi. Muistinmenetys on runsaasta käytöstä huolimatta tehokas ja käytännöllinen juonielementti.
Zinclair
Kotikoira
Kotikoira
 
Viestit: 61
Liittynyt: 02.01.2021 00:46
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 1

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kari Koski » 24.01.2023 11:35

Baraka tuli sitten katsastettua. Ron Fricken ohjaama, dialogiton, dokumentaarinen tunnelmapala rakkaasta pikku (isosta) Maapallostamme ja sen eriskummallisista asukkaista. Näyttäviä kuvauksia pallon eri kolkista, ihmisten kera ja ilman. Tekstiä eikä tietolaatikoitakaan ole - ainoastaan ajatuksia herättäviä näkymiä.

Nautittava rentoutuen, mutta aivot raksuttaen.
Kari Koski on kaikkien kaveri - paitsi Koistisen
Kari Koski
Uusi jäsen
 
Viestit: 14
Liittynyt: 15.01.2023 22:08
Paikkakunta: Vihti
Sukupuoli: Nainen/tyttö
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0

Re: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Uninen Kani » 07.08.2023 16:35

^ Baraka on kyllä mahtielokuva. Suosittelen.

Viimeksi näkemäni elokuva on iki-ihana Wall Street. Rahan ja moraalin ainaista kamppailua. Greed works. Greed is good. Onko? Eikö ole? Vastauksia ei onneksi luennoida, vaan jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä. Ihana elokuva ihanalta ajalta.
Uninen Kani
Uusi jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 07.08.2023 16:31
Sukupuoli: Tuntematon
Galleria: [ Katso kuvat ]
Karma: 0
Edellinen

Paluu Elokuvat ja televisio

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa