Kerään sarjaa, ja omistan ensimmäisestä osasta molemmat painokset (logo vaihtui, eikä perfektionistin sieluni kestänyt tätä) sekä tokan osan. Taisin itse asiassa seurata sen ilmestymistä netissä ihan alusta asti, jos oikein muistan...
Tähän tällä hetkellä menossa olevaan toimintakohtaukseen saakka mua on jatkuvasti häirinnyt enemmän tai vähemmän se, miten ärsyttävän hitaasti tarina etenee, ja siinä paistatellaan pienissä yksityiskohdissa. Tiedän että artisti rakastaa luomaansa maailmaa ja on tehnyt sen todella tarkasti, mutta jotenkin se etäännyttää hahmojen kokemuksiin samaistumisesta, kun jotkut sivut oikein huokuvat piirtäjän ihailua omaa maailmaansa kohtaan. Voi tosin olla etten kokisi näin, jos en lukisi pitkiä tarkentavia descriptioneja aina kun Devaan ladataan sivu..! Tuntuu kuitenkin että välillä maailmaan keskitytään enemmän kun hahmoihin.
Mutta esimerkiksi
sivu 130. Mielestäni Pyramoksen dialogi on todella ontuvaa, ja tokavikassa ruudussa se suoraan selittää lukijalle, mitä tapahtuu ja missä asemassa Old Ones (mites ne olikaan suomennettu.) Kraaterissa ovat. Missä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta mielestäni se on vaan hoidettu kehnosti.
Mutta on kylla mahdottoman kaunista jälkeä sarjakuvassa, ja kiinnostaa mihin suuntaan juoni tästä lähtee! Vaikea uskoa että kaikki varjostukset ja väritykset on tehty lyijykynillä, miten ihmeessä se ei leviä jokapaikkaan. D: Tarinassa on myös mukavaa miten sekä koirat että hornanhurtat kokevat olevansa oikealla asialla, ja pitävät toista osapuolta sinä, kuka on väärässä. Vihulaiskoiriakaan ei demonisoida, vaan ne oikeasti kokevat tekevänsä palveluksen tappamalla ihmeelliset mutanttikoirat. : D
Tahtoisin jo päästä ostamaan kolmannen osan, yhyy. Tykkään tosta kansien naamateemasta, toivottavasti se jatkuu!
Kirjoittaja Katyusha » 13.02.2013 22:17 
Mikä tuli ensin: muna, kana vai Kanalja? 
o 
